ROMAHDUTTAAKO TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATTITAIDON?

Ammatillisen koulutuksen keskiöön on viime vuosina noussut työssäoppiminen, jolla tarkoitetaan työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Opetushallituksen visioissa kyseessä on opiskelijan aitoa työelämäosaamista lisäävä prosessi, jonka avulla virallisiin opetussuunnitelmiin kirjatut tutkintovaatimukset toteutuvat, ja jokainen tutkintotodistuksen saanut on alansa pätevä osaaja.

Todellisuudessa kyse on opiskelijoiden palkattomasta työharjoittelusta tehtävissä, jotka liittyvät usein vain hyvin ohuesti niihin ammatteihin, joihin he ovat opiskelemassa. Niinpä moni opiskelija löytääkin itsensä työssäoppimisjakson aikana lähinnä vain siivoilemasta, kahvia keittämästä ja tavaroita järjestelemästä. Asiassa ei tietenkään ole mitään epäselvää, jos opiskelijan tavoitetutkinto on siivoaja-kahvinkeittäjä. Jos hänestä sen sijaan pitäisikin tulla vaikkapa ammattitaitoinen autonasentaja tai rakennusmies, järjestelmässä on jotain pahasti pielessä.

Nykyisiin 120 opintoviikon laajuisiin ammatillisiin perustutkintoihin sisältyy työssäoppimista vähintään 20 opintoviikkoa. Jatkossa työssäoppimisen määrä tulee kasvamaan radikaalisti, sillä koulutuksenjärjestäjille se on oiva tapa karsia lähiopetusta ja säästää kustannuksissa: kun opiskelija ei ole oppilaitoksessa, häntä ei tarvitse opettaa, eikä opettajille tarvitse maksaa palkkaa. Sillä, oppivatko opiskelijat työssäoppimispaikoillaan opetussuunnitelmien mukaiset asiat, ei ole juurikaan väliä, sillä mikään viranomainen ei valvo asiaa.

Jotta opetussuunnitelman tavoitteet toteutuisivat työssäoppimisjakson aikana, pitäisi työnantajan panostaa merkittävästi opiskelijan perehdyttämiseen, kouluttamiseen ja jatkuvaan ohjaamiseen. Vain harvat työnantajat menettelevät näin. Yleensä työnantajilla ei yksinkertaisesti vain ole aikaa eikä välttämättä haluakaan perehtyä vaikeasti sisäistettäviin opetussuunnitelmiin.

Monelle yritykselle työssäoppimisjärjestelmä on lähinnä vain helppo tapa saada ilmaista työvoimaa, johon ei tarvitse sitoutua millään tavoin. Lukuisat yritykset tahkoavat vuodesta toiseen liikevoittoa puhtaasti työssäoppijoiden ja muun erilaisen ilmaistyövoiman varassa. Näillä yrityksillä ei ole pienintäkään aikomusta palkata ketään vakituiseen työsuhteeseen. Päinvastoin, ne joutuisivat lopettamaan toimintansa kannattamattomana, mikäli jostain syystä joutuisivat luopumaan ilmaisista työntekijöistään.

Opiskelijoille työssäoppimista markkinoidaan erilaisia tehokkaita iskulauseita hyväksi käyttäen. Sen väitetään esimerkiksi olevan opiskelijalle mitä mainioin tapa ”rakentaa verkostoja”, ”osoittaa osaamisensa” ja sitä kautta ”edesauttaa omaa työllistymistään”. Toki näissä iskulauseissa on totuuden siemenkin. Osalle opiskelijoista työssäoppimisjakso poikii ilta- ja viikonlopputöitä. Ikäluokan parhaimmille se saattaa mahdollistaa jopa toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen.

Opiskelijoiden enemmistölle työssäoppiminen tarjoaa kuitenkin jatkossakin vain tilaisuuden toimia ilmaisena resurssina, jota oppilaitokset jo nyt suorastaan tyrkyttävät työnantajille. Tulevaisuudessa työssäoppijoiden määrä ja etenkin työssäoppimisjaksojen pituus tulevat kasvamaan entisestään, kun koulutuksenjärjestäjät pyrkivät kasvattamaan taloudellista voittoaan lähiopetusta karsimalla.

Riski, että tämä kehitys laskee ammattiin valmistuneiden todellista osaamistasoa, on erittäin suuri ja todellinen. Mikäli riski realisoituu, seuraukset saattavat olla suomalaisen osaamisen näkökulmasta peruuttamattomia. Hämmentäväksi asian tekee se, että kaikki tapahtuu veronmaksajien rahoilla ja ylimpien opetusviranomaisten tietoisella siunauksella.

 

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Puheenaiheet -palstalla 17.9.2014

 

 

Takaisin vähän vakavampaan lähestymistapaan

Takaisin etusivulle