KOULUTUKSELLINEN EPÄONNISTUMINEN UHKAA YHÄ USEAMPAA NUORTA

Valtaosa suomalaisista nuorista opiskelee, työllistyy ja pärjää elämässään ilman mainittavia ongelmia.  Heillä on korkea opiskelu- ja työmotivaatio, he suhtautuvat tulevaisuuteensa luottavaisesti ja asennoituvat elämäänsä myönteisesti. Ongelmaksi muodostuvat ne nuoret, joiden koulumenestys on heikko, valmistuminen viivästynyt tai koulutus puuttuu kokonaan. Heidän myöhempiin elämänkulkuihinsa liittyy mm. yleistä pessimismiä, heikko usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin, erilaisia sosiaalisia ja elämäntapaan liittyviä ongelmia sekä itsetuhoista käyttäytymistä. Heillä on suuria vaikeuksia kiinnittyä työmarkkinoille ja löytää itselleen vakituinen työpaikka.  

Jo vuonna 2004 työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oli noin 105 000 sellaista suomalaista nuorta, joilla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta lainkaan. Tämä joukko kasvaa nopeasti, sillä vuositasolla noin 28 000 opiskelijaa eri kouluasteilla keskeyttää opintonsa kokonaan. Ongelmallisimpia ovat erityisesti toisen asteen ammatillisen perusopetuksen keskeyttäneet nuoret, joista peräti 64 % jää kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. 

Koulun keskeytymiselle ja koulutuksen ulkopuolelle ajautumiselle löytyy useita syitä.  Tyypillisesti keskeyttäjät ovat sosiaalisilta valmiuksiltaan ja vuorovaikutustaidoiltaan rajoittuneita. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa vanhempien heikko sosiaalinen asema (heikosti arvostettu ammatti, alhainen ansiotaso, heikot asumisolot, epäsosiaalinen elämäntapa), opiskelijan tunneperäiset tai oppimiseen liittyvät vaikeudet, kiusaaminen sekä erilaiset mielenterveysongelmat. Uusina ongelmina ovat matkapuhelin- ja tietokoneriippuvuus, jotka vievät joidenkin opiskelijoiden ajan niin, ettei koulutehtäville, levolle ja unelle jää tarpeeksi aikaa. Päihteiden käyttö on lisääntynyt ja huumeet ovat tulleet alkoholin rinnalle. Nämä tekijät nivoutuvat usein toisiinsa niin, että pääasiallista ongelmaa ei kyetä määrittämään. Kaiken kaikkiaan ongelmat ovat monimutkaistuneet ja syventyneet.

Monen lapsen ja nuoren elämästä puuttuu arjessa läsnä oleva, välittävä ja koulunkäyntiä tukeva aikuinen. Aikuinen, joka rohkaisisi sekä toisi uskoa murrosikäisen välillä niin harmaaseen tulevaisuuteen, tukisi itsenäistymistä ja kasvua tasapainoiseksi aikuiseksi. Huolenpidon, välittämisen ja terveen vuorovaikutuksen sijaan monen lapsen ja nuoren taustalta löytyy avioero, perherakenteiden yleistä murentumista, heikkoa vanhemmuutta tai vanhemmuuden puuttumista kokonaan. Ulospäin tämä näyttäytyy vanhempien välinpitämättömyytenä, yhteistyöhaluttomuutena sekä voimattomuutena asettaa lapsille ja nuorille turvallisuutta tuovia rajoja. Joidenkin perheiden ongelmat ovat hyvin vaikeita ja useiden eri syiden yhteisvaikutuksen tulosta. Niiden käsittely edellyttää moniammatillista osaamista, kokonaisvaltaista paneutumista koko perheen tilanteeseen sekä asianmukaisia tukipalveluita koko perheelle.  

Yksilö- ja perhetason tarkastelun lisäksi myös koululaitos ja sen koko toiminta on otettava kokonaisvaltaiseen tarkasteluun, sillä koulu on keskeinen yhteisön henkistä hyvinvointia ja sosiaalista ilmapiiriä heijastava tekijä. Se voi joko stressata tai tukea yksilöä ja sen vaikutus voi olla joko negatiivinen tai positiivinen. Positiivinen kouluilmapiiri, sopivan haastava vaatimustaso, opiskelijoiden tulevaisuudenusko, psyykkinen hyvinvointi sekä koulumenestys ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Koulun merkitys on erityisen ratkaiseva nimenomaan niille opiskelijoille, jotka eivät saa riittävää henkistä tukea kotoaan.  

Näyttää yhä selvemmältä, että perinteinen koulu sille tyypillisine tapoineen ei yksinkertaisesti vain sovi kaikille. Se rakentuu valtaosin teoreettiselle opiskelulle ja opetussuunnitelman orjalliselle noudattamiselle, vaikka monelle sopivampi oppimistapa olisi tekemällä oppiminen. Tämä tiedetään myös kouluissa, mutta ne ovat toistuvasti osoittautuneet kyvyttömiksi ja haluttomiksi muuttaa omaa toimintaansa ja sopeutua opiskelijoiden erilaisuuteen ja erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Koululaitos on epäonnistunut myös sille kuuluvassa tehtävässä tukea lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kehitystä. Ennen kaikkea koululaitos on kyvytön näkemään opiskelijat yksilöinä. Tämä saa monet opiskelijat kokemaan koulun negatiivisena, turhana ja heidän vapauttaan riistävänä järjestelmänä. Joillekin koulutyö tarjoaa pelkkiä epäonnistumisia, ymmärtämättömyyttä ja negatiivista palautetta. Jotkut pitävät koulunkäyntiä jopa suorastaan painajaismaisena.  

Psykologi Hans Eysenckin (1976) mukaan ”yleisen koulukäytännön suurin virhe piilee siinä, että kaikkia lapsia pidetään samankaltaisina: uskotaan että se, mikä on hyvä yhdelle, on hyvä myös toiselle. Ihmiset ovat erilaisia, he ovat syntyneet erilaisiksi ja elämänkokemukset muuttavat heitä yhä erilaisemmiksi. Ei ole järkevää kohdella heitä ikään kuin eroja ei olisi”.  Tästä on vaikea olla eri mieltä. 

Vaatimusten alati kiristyessä – sekä määrällisesti että laadullisesti mitaten – koulutuksellinen epäonnistuminen uhkaa tulevaisuudessa entistä useampaa suomalaista nuorta. Määrätietoinen työskentely tätä kehitystä vastaan on aloitettava viimeistään nyt. Tärkeä rooli on riskitekijöiden varhaisella tunnistamisella ja varhaisella puuttumisella ongelmiin. Käytännössä tämä tarkoittaa opiskelijoiden kontrolloimista ja tukemista positiivisessa hengessä. Mitä enemmän opiskelijat saavat sosiaalista tukea koulusta, sitä paremmin he psykososiaalisesti voivat, sitä vähemmän heillä on ongelmia ja sitä pienempi on erityisesti poikien riski osallistua rikekäyttäytymiseen.  

Varhaiseen puuttumiseen on aina aihetta, jos opiskelijan käyttäytymistä ei voida katsoa normaaliksi tai jos hän ei pääse asetettuihin oppimistavoitteisiin. Ydinkysymykseksi nousee se, että mikä kulloinkin tulkitaan ongelmaksi tai epänormaaliksi tai miten paljon poikkeavuutta tulee olla, että voidaan puhua poikkeavuudesta. Nämä erot ovat usein häilyviä. Erityisen tärkeää on tunnistaa ne nuoret, joilla ei-toivottu käyttäytyminen liittyy laajempaan ongelmakokonaisuuteen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa nämä ongelmat havaitaan ja niiden syyt selvitetään, sitä paremmat mahdollisuudet tehokkaisiin tukitoimiin on.  

(Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Alanurkka -palstalla huhtikuussa 2010)

Takaisin vähän vakavampaan lähestymistapaan

Takaisin etusivulle