ELIITILLE OMAT KOULUNSA?

Suomalaisnuoret sijoittuivat uusimmassa kansainvälisessä PISA -tutkimuksessa työrauhan osalta kolmanneksi viimeiseksi yli 60 maan joukosta. Samassa tutkimuksessa rehtoreista kaksi kolmesta piti oppilaiden häiriökäyttäytymistä merkittävänä haittatekijänä oppimiselle.

Tilanteeseen ovat tuskastuneet sekä opetushenkilöstö että ne oppilaat, jotka oikeasti haluaisivat kouluissa jotain oppia. Heidän lakiin kirjatut oikeutensa eivät toteudu, kun opettajien aika menee opettamisen sijasta häiriköivien oppilaiden rauhoitteluun ja paimentamiseen. Samalla hyvin käyttäytyvät ja tunnollisesti työskentelevät oppilaat jäävät vaille ansaitsemaansa positiivista palautetta.

Opettajien ammattijärjestön tutkimuksen mukaan 71 prosenttia peruskoulujen opettajista pitää alati pahenevaa koulujen työrauhaongelmaa jo kuntien säästötoimiakin suurempana ongelmana. Käytännössä kyse on mm. oppilaiden taukoamattomasta metelöinnistä, pulinasta, kännykän räpläämisestä ja toisten oppilaiden kiusaamisesta oppituntien aikana.

Ongelmaa syventävät kasvavan oppilasjoukon heikko tai kokonaan puuttuva opiskelumotivaatio, luvattomat poissaolot sekä erilaiset elämänhallinnan ongelmat. Tilanne toisen asteen oppilaitoksissa ei juurikaan poikkea peruskoulun tilanteesta. Samantyyppinen ongelmakäyttäytyminen on hiipimässä myös korkea-asteen oppilaitoksiin.

Opetusalan järjestöt ja Suomen Vanhempainliitto vaativat muutoksia perusopetuslakiin, jotta työrauha ja oppilaiden turvallisuus kouluissa voitaisiin taata. Käytännössä keskustelu koulujen työrauhaongelmista on pääsääntöisesti keskustelua lakipykälistä ja siitä, mitä opettaja ei saa tehdä. Painopiste on oppilaan oikeuksissa. Keskustelua oppilaiden velvollisuuksista ja vastuista käydään huomattavasti vähemmän. Näistä syistä koulun työrauhaongelmia koskeva keskustelu päätyy aina ennen pitkää umpikujaan.

Ongelman lähestyminen vain oppilaan oikeuksien näkökulmasta on hedelmätöntä ennen kaikkea siksi, että valtaosa koulujen työrauhaongelmista johtuu häiriköivien oppilaiden ja heidän vanhempiensa asenneongelmista. Liian monet vanhemmat ovat haluttomia ja/tai kyvyttömiä puuttumaan lastensa ongelmakäyttäytymiseen.

Ensisijainen kasvatusvastuu on kuitenkin aina vanhemmilla, ei esimerkiksi opettajilla. Siksi työrauhaongelmissa on pohjimmiltaan kyse kotikasvatukseen liittyvistä ongelmista.

Valitettavasti suomalaisten poliitikkojen rohkeus ei riitä laittamaan vanhempia lain voimalla hoitamaan heille kuuluva vastuunsa kasvattaa lapsiaan. Sen sijaan lainsäätäjä askartelee esimerkiksi sellaisten kysymysten parissa, että voiko opettaja koskea luokassa riehuvaan, toisille oppilaille vaaraksi olevaan häirikköön ilman, että häirikön herkkä sielu vammautuu pysyvästi.

Turhanpäiväisen lakipykälänäpertelyn sijaan koulujen työrauhaongelma olisi ratkaistavissa varsin yksinkertaisella toimenpiteellä, rakentamalla nykyisen koulujärjestelmän rinnalle eräänlainen eliittikoulujärjestelmä.

Eliittikoulut noudattaisivat samaa opetussuunnitelmaa kuin perinteisetkin koulut. Niiden oppilailla olisivat samat opintososiaaliset ja muut edut kuin perinteistäkin koulua käyvillä ikätovereillaan. Opetus, oppimateriaalit, ruokailu, kouluterveydenhuolto jne. olisivat myös heille ilmaisia. Tällöin myös eliittikoulut olisivat kaikkien lasten ja nuorten ulottuvilla riippumatta heidän perheensä taloudellisesta tilanteesta.

Eliittikouluihin ei valikoitaisi oppilaita myöskään opintomenestyksen perusteella. Näin varakkaimmista perheistä tulevat lapset ja nuoret eivät voisi esimerkiksi erilaisten maksullisten valmennuskurssien avulla päästä niihin vähävaraisia lapsia ja nuoria helpommin.

Eliitti ei määrittyisi lasten ja nuorten sosioekonomisen aseman kautta. Tällä kertaa asenne ratkaisisi: pääsyvaatimuksena eliittikouluihin olisi lapsen tai nuoren aito oppimishalu, korkea opiskelumotivaatio sekä pyrkimys kaikessa toiminnassaan noudattaa koulun sääntöjä. Opiskelijavalinta suoritettaisiin hakijoiden henkilökohtaisten haastattelujen sekä heidän nykyisten ja aiempien opettajiensa lausuntojen ja suositusten perusteella.  

Eliittikoulujen avulla ainakin osalle lapsista ja nuorista voitaisiin taata mahdollisuus tehdä sitä, mitä varten koulussa käydään. Opiskella ja oppia.

 

 

 

 

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Puheenaiheet -palstalla 17.2.2014

 

 

Takaisin vähän vakavampaan lähestymistapaan

Takaisin etusivulle