MAAHANMUUTTOVASTAINEN VAI -KRIITTINEN?

Hysteerisessä mielentilassa oleva mieshenkilö soitti ja tivasi, miksi olen maahanmuuttajavastainen ja rasisti. En ole kumpaakaan. Yritin parhaan kykyni mukaan selittää tätä soittajalle. Turhaan. Noin kymmenen minuuttia huutoa ja kimitystä kuunneltuani suljin puhelimen.

Soittaja kuuluu ihmistyyppiin, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Näille ihmisille on asioista olemassa vain yksi absoluuttinen ”totuus” kerrallaan. Kun se on heidän päässään, ei mikään järkipuhe tai todistelu sitä sieltä pois saa.

Vähitellen tämä ”totuus” muuttuu ahdistavaksi pakkomielteeksi, joka alkaa hallita heidän ajatuksiaan. Lopulta se valtaa heidän mielensä kokonaan, alkaa ohjailla heidän käyttäytymistään ja saa heidät esimerkiksi soittamaan itkuisia raivopuheluita tuntemattomille henkilöille keskellä yötä. Tällaista henkistä tilaa kutsutaan toisinaan mielisairaudeksi.

Itse vertaan sitä uskontoon. Uskonto perustuu nimensä mukaisesti vain pelkkään henkilökohtaiseen uskoon siitä, että joku asia on totta, joku toinen asia valhetta. Tämä käsitys ei siis perustu millään lailla esimerkiksi logiikkaan, rationaaliseen pohdintaan, kokemuksen opetuksiin tai tieteellisiin tutkimuksiin. Se on puhdas uskonnollinen kokemus, suunnilleen samanlainen kuin esimerkiksi väite ”Ilves on parempi kuin Tappara”.

Tämän soittajan uskonto ja korkein totuus on monikulttuurisuususkonto. Koska kyseessä on hänen uskontonsa ja korkein totuutensa, ei sitä hänen mielestään saa millään tavoin kyseenalaistaa tai kritisoida. Eihän kukaan esimerkiksi saa sanoa, että ”Tappara on parempi kuin Ilves”. Vai saako?

Uskonnon kritisointi erityisesti loogisin järkiperustein tai tieteellistä tutkimusta hyödyntäen on pahin loukkaus näitä tosiuskovaisia kohtaan. Tällainen perustelu saattaa näet herättää heidän sisällään asuvan pienen epäilijän. Tämä puolestaan saattaa alkaa horjuttaa heidän uskoaan tai mikä vielä pahempaa, se saattaa horjuttaa toisten samoin uskovien uskoa. Tästä onkin sitten jo hyvin lyhyt matka koko uskonnon ja henkilökohtaisen maailmankuvan romahtamiseen sekä henkilökohtaiseen maailmanloppuun.

Toisin kuin monet näistä monikulttuurisuususkovaisista luulevat, niin en minä ole mitenkään sen kummemmin jämähtänyt tai fiksoitunut tähän aihepiiriin. He sen sijaan ovat. Kyseinen aihepiiri on vain yksi monista minua nyky-yhteiskunnassa ja nykyisessä uuniperunapolitiikassa ärsyttävistä asioista.

Yritän nyt valaista omia näkökantojani vähemmän intohimoja (toivottavasti) herättävää esimerkkiä käyttäen. Suunnilleen samankaltaista argumentointia yritin tarjota yölliselle häiriköllekin. Kerettiläinen sanomani ei mennyt perille, vaan ihmekös tuo, hänhän elää puhtaassa totuudessa.

Otan esimerkiksi auton ja sen omistamisen. Autojen valmistaminen ja etenkin käyttäminen kuluttavat merkittävästi uusiutumattomia luonnonvaroja. Myös varaosien, tarvikkeiden, polttonesteiden jne. valmistaminen sekä kuljettaminen ja jakelu kuluttajien ulottuville kuluttavat merkittävästi energiaa ja edelleen uusiutumattomia luonnonvaroja.

Autoilu saastuttaa ja tuhoaa luontoa ja elämää monella tavoin: hiilidioksidipäästöt nopeuttavat ilmastonmuutosta, autot tappavat pelkästään Suomessa vuosittainen satoja ihmisiä ja vähintään kymmeniä tuhansia eläimiä. Autojen ja autoilun aiheuttamien loukkaantumisten määrä lienee maassamme ihmisten osalta kymmeniä tuhansia, eläinten osalta miljoonia. Pakokaasut haisevat pahalta ja sotkevat ympäristöä. Samoin vuotavat öljyt, polttonesteet sun muut litkut, joita etenkin vanhemmista autoista vuotaa. Puistoja tuhotaan parkkipaikkojen tieltä. Moottoritiet tuhoavat kauniit luonnonmaisemat.

Autot pitävät meteliä. Autoja pitää pelätä. Ne mahdollistavat rattijuoppouden. Autot valtaavat kadut. Jotkut automallit ovat mielestäni rumia. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Edellä kirjoittamaani kutsutaan kritiikiksi eli arvosteluksi, jonka tarkoituksena on tarkastelun kohteena olevan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kirjoittamani perusteella voidaan todeta, että olen AUTOILUKRIITTINEN. Tarkoittaako se myös, että olen AUTOILUVASTAINEN?

*****

Nyky-yhteiskunnassa on huomattavan paljon syitä, elämäntilanteita tms., joissa auton omistaminen ja yksityisautoilu eivät valintana ole yksilön päätettävissä vaan suoranainen pakko. Ihminen saattaa esimerkiksi asuinpaikkakuntansa huonosta työllisyystilanteesta johtuen joutua käymään toisella paikkakunnalla töissä, eikä julkisia kulkuvälineitä joko ole käytettävissä tai niiden aikataulut tekisivät päivittäisestä töissä käymisestä television selviytymisleikkiä muistuttavan projektin odotteluineen ja vaihtoineen.

Myös esimerkiksi pienten lasten päivähoitoon vieminen ja sieltä hakeminen edellyttää monelta perheeltä auton omistamista, joillakin jopa kahden auton pakkoloukkua. Samoin ostosreissut pienten lasten ja suurten ostokassien kanssa ilman omaa autoa ovat silkkaa piinaa. Etenkin, kun se ostoshelvetti sijaitsee jossain pellolla kymmenen kilometrin päässä kotoa, keskellä ei mitään.

Maaseudulla, missä julkisia kulkuneuvoja ei enää edes ole (kiitos teille, maakuntien poliitikot, tästäkin vähästä), auton omistaminen on suoranainen pakko, josta ei voi tinkiä, vaikka halua olisikin.

Jollakin puolestaan saattaa olla ruumiinvamma, joka hankaloittaa tai estää kokonaan julkisten kulkuneuvojen hyödyntämisen.

Poliisin, sairaankuljetuksen, palokunnan ja puolustusvoimien toiminnasta ei tulisi mitään ilman autoja. Vuosittain tuhannet sairastuneet, loukkaantuneet tai muuten vain hädässä olevat ihmiset kuolisivat tai invalidisoituisivat pysyvästi tästä syystä.

Syitä hyväksyä autot ja autoiluun liittyvät ikävät oheisvaikutukset on siis huomattava määrä. Tavalliset kansalaiset – minä mukaan lukien – hyväksyvät autoilun ja sen mukanaan tuomat haitat kuitenkin siksi, että autoilun hyödyt yksilön näkökulmasta tarkasteltuna ovat suuremmat kuin haitat.

Ymmärrän siis vaivatta, miksi Suomessa on autoja. Ymmärrän vaivatta myös sen, että niitä tulee jatkossa lisää, sillä siihenkin löytyy järkiperusteita (en nyt lähde niitä tässä sen enempää ruotimaan).

Minun on varsin helppo ymmärtää perusteluja autoille ja autoilulle nimenomaan siksi, että käytetyt perusteet ovat loogisia ja ihan maalaisjärjellä ymmärrettäviä.

Toisin sen sijaan olisi, jos syyt olisivat esimerkiksi tällaisia: ”autoja nyt vaan on ja tulee, se on luonnonlaki” tai ”suomalaisten velvollisuus on ottaa tänne autoja, kun muutkin ottavat” tai ”maailma on globaali verkosto, jonka luonnollinen osa autot ovat” tai ”emme voi vältellä vastuutamme maailman autoistumisen kasvusta ja siihen liittyvistä ongelmista”.

Vaikka olen autoilukriittinen, en ole autoiluvastainen. Käsitteet eivät siis ole toistensa synonyymejä.

*****

Palataanpa vielä hetkeksi maahanmuuttoon. Rasismista en viitsi kommentoida mitään, sillä pidän tuollaisia väitteitä keskusteluun kykenemättömien pikkusielujen turhana huutona. En löydä yhtään syytä haaskata aikaani heihin ja heidän perusteettomiin syytöksiinsä.

Minulla ei ole mitään työn perässä tai avioliiton kautta maahamme tulevia ulkomaalaisia vastaan. Luonnollisesti pidän itsestään selvänä, että kyseinen työperäinen maahanmuuttaja ei tule alhaisemmilla palkkavaatimuksillaan korvaamaan suomalaista työvoimaa vaan paikkaamaan todellisen työvoimapulan aiheuttamaa resurssivajetta. Avioliitoiksi en laske ns. järjestettyjä avioliittoja.

Olen lisäksi sitä mieltä, että todellisia – henkilökohtaisten mielipiteittensä, uskontonsa, rotunsa tms. takia vainottuja, kidutettuja, raiskattuja jne. – pakolaisia tulee Suomenkin auttaa. Ehdottomasti. Rohkenen arvella, että merkittävä enemmistö tavallisista suomalaisista on näistä asioista kanssani koko lailla samaa mieltä. En siis ole maahanmuuttajavastainen, sillä en ikään kuin automaattisesti vastusta kaikkea maahanmuuttoa.

Se, mitä kritisoin ja avoimesti vastustan, on ns. humanitaarinen suojelu. Tuolla statuksella maahamme tulevat ihmiset eivät tule tänne sen paremmin töihin kuin pakolaisiksikaan. Heidän motiivinsa on se, että heillä ei nyt vain jostain syystä ole kivaa omassa kotimaassaan. Yleensä kyse on puhtaasti siitä, että nämä ihmiset haluavat itselleen ja läheisilleen paremman elintason. Kuten tilastot vääjäämättä osoittavat, työnteko ei vaikuttaisi maahanmuuttajien enemmistölle olevan se ensisijainen tapa kohottaa elintasoaan.

Ihmisillä on toki oikeus haluta parempaa elämää ja elintasoa, mutta minulla ei suomalaisena veronmaksajana ole mitään velvollisuutta sitä heille tarjota.

Vaikka tästä joku varmasti repiikin ne kuuluisat peliverkkarinsa, niin minä en suostu tuntemaan jotain mystisen epämääräistä länsimaisen valkoisen miehen häpeää siitä, mitä eurooppalaiset siirtomaavaltiot ovat aikoinaan maailmalla häslänneet. Virheet korjatkoon se, kuka virheet on tehnytkin. Myös kustannukset kuuluvat hänelle. Minun omatuntoni on puhdas.

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle