TURHA, TYHJÄ JA YLIMITOITETTU KORKEAKOULUTUS?

Joka ainoa syksy (kevät) lehdestä saa lukea, kuinka liukkaus yllätti autoilijat. Kuinkahan monta tuhatta vuotta Suomeen on talvi (kevät) tullut suunnilleen niihin aikoihin, kuin mitä se joka vuosi tulee? Riittäisiköhän 10 000 vuotta? Ei pitäisi yllättää kyllä enää ketään.

Samantyyppinen ”yllätysmomentti” tuntuu liittyvän nykyisin moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi välillä on työvoimapula. Sitten ei taas olekaan. Mutta kohta on. Ehkä. Kenties. Tai ainakin voi olla.

Erityisesti koulutukseen ja sen yksilöille ja yhteiskunnalle tuottamaan lisäarvoon näyttää liittyvän vastaavantyyppisiä yllättäviä tekijöitä ja täysin ennakoimattomia muuttujia.Viimeksi Aamulehti kertoi, että akateemisuus suojaa yhä heikommin työttömyydeltä.

Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava ennustaa, että akateeminen työttömyys tulee vetäisemään ennätyslukemat nyt heinäkuussa. Jos Akavassa ollaan vähääkään asioista perillä – ja miksei oltaisi – on akateemisten työttömien määrä parin kuukauden päästä suurempi kuin koskaan ennen Suomen historiassa. Tuolloin peräti 15 000 korkeasti koulutettua mittaa katuja tyhjän panttina.

Mittakaavan hahmottumiseksi mainittakoon, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita maistereita ja diplomi-insinöörejä tulee olemaan työttömänä kesällä seitsemän (7) kertaa enemmän kuin 1990-luvun laman kynnyksellä. Tohtoreita ja lisensiaatteja jopa 9-10 kertaa enemmän.

Heikoiten akateemisista ovat viime vuosina työllistyneet taide- ja kulttuurialoilta sekä humanistisilta aloilta valmistuneet. Myös alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden amk-insinöörien työttömyys on kasvanut kolmanneksen (31 %). Liiketalouden ja hallinnon tehtäviin suuntautuneiden tradenomien työttömyys on kasvanut peräti 40 %.

Erityiseksi ongelmaksi myös akateemisen koulutuksen hankkineiden keskuudessa ovat muodostuneet määräaikaiset työsuhteet. Aiemminhan ne ovat kiusanneet lähinnä vähemmän koulutettuja. Peräti 13 % Akavan jäsenistä roikkuu pätkätöiden armoilla.

*****

Opetusministeriö määrittää suomalaisen koulutuspolitiikan suuntaviivat ja strategiset linjaukset. Se valvoo kaikkea valtion budjettiin sidottua koulutustarjontaa sekä valmistelee koulutusta koskevan lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset. Keskeinen kansallinen toimija koulutuspolitiikan toimeenpanossa ja koulutuksen kehittämisessä puolestaan on Opetushallitus.

Opetushallituksen internetsivujen mukaan sen ydintehtävät ovat ”koulutuksen kehittäminen, koulutusjärjestelmän tuloksellisuuden edistäminen sekä virastolle osoitetut koulutuksen toimialan palvelutehtävät. Toimintaa ja suunnittelua ohjaa tulevaisuuspainotteisuus. Opetushallitus tukee tulevaisuuden oppimista ja huolehtii tulevaisuuden oppimisen edellytyksistä”.

Etenkin tätä taustaa vasten rohkenen arvella, että joku Opetushallituksessa on viime viikkoina kokenut oikein jymy-yllätyksen faktan ja fiktion välillä. Olisi ainakin pitänyt kokea.

Vajaa viisi vuotta sitten, joulukuussa 2004, Opetushallitus runoili vielä näin: ”Huippuosaajia tarvitaan lisää" (HUOM! Nyt ei puhuta ”niistä” Huippuosaajista™)

"Vuoteen 2010 ennakoidaan asiantuntijatyön lisääntyvän edelleen (…) Työvoiman ja koulutustarpeen kasvun ennustetaan (…) edelleen jatkuvan (…) kolmelta neljäsosalta kasvualojen uusista työntekijöistä edellytetään ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoa. Se nostaa koulutusvaatimuksia ja lisää aloituspaikkatarvetta useilla koulutusaloilla (…) Kone- ja metallialan sekä auto- ja kuljetusalan ammattikorkeakoulujen sisäänottoa olisi tarpeen lisätä nykyisestä. Lisäksi yliopistojen teknillistieteelliseen koulutukseen tulisi ottaa enemmän opiskelijoita (…) Koulutustarvetta aiheuttaa etenkin tietotekniikan työtehtävien lisääntyminen (…) Erilaisten talouden, markkinoinnin, rahoituksen ja tutkimuksen asiantuntijatehtävien ennakoidaan lisääntyvän nykyisestä. Se lisää myös yhteiskuntatieteellisen, oikeustieteellisen ja kauppatieteellisen koulutuksen tarvetta (…) Sosiaali- ja terveysalan yliopistokoulutusta on tarpeen lisätä jonkin verran eri opintoaloilla (…) viestintä- ja kuvataidealan ammatillista peruskoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta tulisi lähivuosina hieman lisätä nykyisestä (…) Kulttuurialalla myös yliopistojen taideteollista sekä musiikkialan koulutusta olisi lisättävä (…) Humanistisella ja opetusalalla ammattikorkeakoulutus korostuu nykyistä enemmän. Vapaa-ajan toimintaan ja liikunta-alalle ennakoidaan avautuvan uusia työtehtäviä. Ne liittyvät kaikenikäisten ihmisten vapaa-ajantoiminnan monipuolistamiseen sekä yhdistämiseen muihin toimintoihin, kuten matkailuun ja yrittämiseen”.

Huh huh, jopas olikin hengästyttävä litania. Ihan pakko on näemmä lisätä aivan kaikkea. Oikein yritin miettimällä miettiä, että jäikö joku koulutusala mainitsematta. Minun mielestäni ei jäänyt. Jos keksitte jotain, niin laittakaapa sähköpostia tulemaan!

Annan nyt ihan ilmaisen vinkin sekä Opetushallitukseen että -ministeriöön: jos ei itse tiedä ja osaa, niin silloin kannattaa kysyä sellaiselta henkilöltä, joka tietää ja osaa. Jos minä työskentelisin Opetusministeriössä tai Opetushallituksessa, niin kysyisin asioista vaikkapa Akavan puheenjohtaja Matti Viljaselta. Viljanen on mies, joka aiheutti noin vuosi sitten useammassakin korkeakoulussa ylimääräistä sydämentykytystä ja äkillistä verenpaineen nousua.

Viljanen näet totesi Suomen kuvalehdessä, että Suomessa on ihan liikaa ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. Nämä turhat korkeakoulut antavat Viljasen sanoin ”turhaa, tyhjää, ylimitoitettua ja vääriin ammatteihin suunnattua koulutusta”.

Turhia ovat Viljasen mukaan esimerkiksi ne ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat, joihin vuonna 2007 tuli hakemuksia huomattavasti vähemmän kuin mitä niissä oli aloituspaikkoja. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun yhtä aloituspaikkaa kohti tuli keskimäärin vain 0,88 hakemusta. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu kiinnosti opiskelijoita vielä heikommin: yhtä aloituspaikkaa kohti oli vain 0,68 hakijaa.

Näin se taitaa olla, kuten eräs sukulaisrouva taannoin totesi, että ”ei tämä maailma mitään hatuntekijöitä tarvitse. Ja jos tarvitsee, niin ei sitä hatun tekemistä missään korkeakoulussa tarvitse opetella. Johan tuommoisia oppii ihan kotonakin tekemään”.

Kaiken kaikkiaan edellä kuvatunlaisia, opiskelijoita heikosti kiinnostavia – ja usein myös heikosti työllistäviä – koulutusohjelmia vuonna 2007 oli 47 kappaletta. Tämä on yli neljännes kaikista ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmista. Siis yli 25 % koulutusohjelmista vuonna 2007 oli koulutusta, joka ei kiinnostanut ketään muuta kuin koulutuksen tarjoajia ja opettajia, jotka saavat palkkansa siitä, että he opettavat muutamaa heikosti motivoitunutta opiskelijaa.

Samat ongelmat vaivaavat Viljasen mielestä myös hajasijoitettuja yliopistoja, joita poliitikot ovat junailleet äänestysalueilleen riippumatta siitä, onko niistä oikeasti nuorille ja/tai veronmaksajille jotain hyötyä.

Viljasen mielestä nykyisellä sirpaloituneella korkeakouluverkostolla ei päästä kansainvälisesti kilpailukykyiseen, laadukkaaseen koulutukseen. Siksi hän peräänkuuluttaa yksikkökokojen suurentamista ja korkeakoulujen erikoistumista. Nämä toimenpiteet ovat myös rahankäytön kannalta perusteltuja. Joissakin yksiköissä kaikista menoista yli puolet kohdistuu johonkin muuhun kuin opetukseen. Tällaisia muita menoja ovat esimerkiksi hallinto ja kiinteistönhoito.

Keskeisin syy syntyneeseen epäterveeseen tilanteeseen on Viljasen mukaan se, että suomalaisessa koulutuspolitiikassa aluepolitiikka ajaa sivistyksellisten tavoitteiden ja työelämän tarpeiden edelle. Sama suomeksi: osa ammattikorkeakouluista ei yritäkään antaa yhteiskuntaa palvelevaa ja yksilöiden työllistämiseen johtavaa koulutusta vaan kehittää alueellista hyvinvointia. Mitä tämä ”alueellinen hyvinvointi” sitten ikinä onkaan, ei ainakaan minulle ole koskaan avautunut.

Myös ”muusta yhteiskunnasta umpioituneet” Opetusministeriön virkamiehet saavat Viljaselta napakkaa palautetta. Nämä eivät osaa ennakoida sitä, minkä alojen osaajia Suomi tarvitsee silloin, kun nyt opintonsa aloittavat nuoret valmistuvat. Siksi joillakin aloilla vallitsee jatkuva ali-, joillakin puolestaan jatkuva ylikoulutus. Esimerkiksi insinöörejä ja tradenomeja koulutetaan pääsääntöisesti aivan liikaa. Myös joillakin humanistisilla aloilla ja taideaineissa on sama tilanne.

Ongelma on minulle henkilökohtaisesti tuttu: muutama vuosi sitten osallistuin seminaariin, jossa Opetushallituksen jonkin sortin ”yliasiantuntija-tutkija” totesi, että datanomikoulutusta tulee välittömästi lisätä merkittävästi. Hän puhui vähintään sadoista uusista aloituspaikoista. Seuraavana vuonna vastaavassa seminaarissa samainen henkilö puhui datanomikoulutuksen totaalisesta alas ajamisesta koko maassa. Siis vuotta myöhemmin hän puhui korkeintaan muutamasta kymmenestä aloituspaikasta. Ota näistä asiantuntijoista sitten selvää.

Avoimien paikkojen täyttämiseksi sekä oman olemassaolonsa perustelemiseksi ja turvaamiseksi etenkin ammattikorkeakoulut ovat alkaneet maksuttomalla opetustarjonnallaan haalia ulkomaalaisia opiskelijoita oppilaikseen.

Vuonna 2008 suomalaisten ammattikorkeakoulujen internetmainosten aktivoimat ulkomaiset opiskelijat pyrkivät ennätysmäisellä innolla suomalaisiin ammattikorkeakouluihin. Esimerkiksi Jyväskylässä englanninkieliseen koulutukseen haki ensisijaisena kohteena tuolloin lähes 1 900 opiskelijaa. Edellisvuonna hakijoita oli ollut 820.

Suomalaisten ammattikorkeakoulujen kansainväliseen opetukseen haki vuonna 2008 yhteensä noin 24 000 opiskelijaa 150 maasta. Eniten hakijoita on Nigeriasta, Ghanasta ja Nepalista. Suomalaiset olivat vasta listan neljäntenä noin 2 000 opiskelijalla. Nigerialaisia haki lähes neljä kertaa enemmän eli 7 870 kappaletta. Siis pelkästään lähes 8000 nigerialaista hakijaa. Voitte ihan itseksenne miettiä siellä kotona, paljonko näille tuota hakijasumaa purkamassa olleille viranomaisille maksettiin palkkaa.

Jotta veronmaksajien rahaa saataisiin varmasti palamaan ulkomaalaisiin hakijoihin oikein kunnolla, asetti Ammattikorkeakoulujen yhteishaun johtoryhmä vuonna 2005 työryhmän, jonka tehtävänä oli mm. tehdä esitys vieraskielisen koulutuksen mahdollisesta yhteishakumenettelystä.

Opetusministeriön tavoitteena oli tuolloin lisätä ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää ammattikorkeakouluissa niin, että vuonna 2008 Suomessa opiskelisi jo 5 000 ulkomaalaista. Jotta tuo tavoite toteutuisi, ammattikorkeakoulujen vieraskielisen opetuksen määrää oli tarkoitus lisätä ja ulkomaisten opiskelijoiden rekrytointia kehittää.

Ja jotta ilmaiseksi veronmaksajien piikkiin (eli siis ”Valtio” maksaa…) opiskelevaa porukkaa varmasti piisaisi, ammattikorkeakoulujen suunnitelmissa oli mm. järjestää varta vasten valintakokeita Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Siis luit oikein. Jos ei verenpaine vielä ole tarpeeksi korkealla, niin täältä voi lukea lisää.

Hankittuaan korkeatasoisen koulutuksen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella, nämä ulkomaalaiset opiskelijat poistuvat maasta vieden hankkimansa osaamisen mukanaan. Ainakin minulle jää toistuvasti epäselväksi se, miten minä veronmaksajana hyödyin siitä, että he kävivät täällä hankkimassa itselleen ammattikorkeakoulututkinnon minun, naapurin Jaskan ja muutaman tuhannen muun veronmaksajan piikkiin.

Vai onko asia niin, että minun ei tästä mitään tule hyötyäkään ja se on kuulkaas pelkkää länsimaisen miehen itsekästä valitusta aina rutkuttaa niistä veroeuroista?

*****

Suomessa on noin 80 korkea-asteen koulutusta antavaa yksikköä. Akavan puheenjohtaja Viljasen mukaan noin 50 opettavaa yksikköä olisi ihanteellinen määrä. Ainakin Ojalan laskuopilla tästä seuraa se, että sivupisteitä on karsittava rajusti. Pelkkä sivutoimipisteiden vähentäminen ei kuitenkaan riitä, vaan Viljasen mielestä kokonaisia korkeakouluja on kustannus- ja tehokkuussyistä lakkautettava.

Opetusministeriö suunnitteleekin korkeakouluverkon tiukkaa karsimista. Tavoite on, että vuonna 2020 Suomessa olisi nykyisen 20 yliopiston sijasta 15 yliopistoa. Vastaavasti nykyistä 26 ammattikorkeakoulun verkkoa on kaavailtu supistettavaksi 18 yksikköön.

Viljanen kuitenkin toteaa, että supistaminen toteutunee vai paperilla. Todellisuudessa korkeakouluja pyrittäneen yhdistämään hallinnollisesti niin, että ne ja niiden lukuisat sivutoimipisteet jatkavat elämäänsä ja toimintaansa uuden organisaation sisällä entiseen malliin.

Viljanen peräänkuuluttaa rohkeutta uskaltaa pohtia sitä, mitkä olemassa olevista korkeakouluista saavuttavat opiskelijan, työnantajien ja muun yhteiskunnan kannalta riittävän koulutuksen tason. Vain nämä korkeakoulut ovat elinkelpoisia. Muut tulisi Viljasen mukaan sulkea heti.

Tiedättekö mitä? Jostain syystä olen hyvin vakuuttunut, että Viljanen tietää, mistä puhuu.

 

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle