TARVITSEEKO SUOMI YHTÄKÄÄN MAAHANMUUTTAJAA?

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm väittää, että Suomi tarvitsee joka vuosi noin 10 000 uutta maahanmuuttajaa, jotta eläkkeet saadaan turvattua (AL 14.4.).

Ei tarvitse. Suomi SAATTAISI TARVITA jonkin verran TYÖPERÄISIÄ maahanmuuttajia, mutta ei tarvitse näemmä heitäkään. Ei ainakaan niin kauan, kun Suomessa koulutetaan motivoituneita ja ammatillisesti päteviä nuoria suoraan työttömyyskortistoon.

Työvoimatoimistoihin tulvii kuukausittain satoja uusia asiakkaita, joista nuorten osuus on huomattava. Esimerkiksi Savon sanomat, MTV3 ja YLE uutisoivat, että nuorten on ollut viime aikoina hyvin vaikeaa työllistyä. Nuorisotyöttömyys on räjähdysmäisessä nousussa: alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli helmikuussa 19,8 %. Tässä ikäryhmässä työttömyys onkin kaksinkertaistunut kuluneen vuoden aikana. Tammikuun lopussa nuoria oli työttömänä jo lähes 30 000 henkilöä. Lisäys oli 9 000 työtöntä nuorta edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna.

Työttömien nuorten määrä kasvaa rajusti jatkossakin, kun yritykset joutuvat laman syvetessä irtisanomaan työntekijöitään kiihtyvään tahtiin. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen(kesk) arvioi, että seuraavan vuoden sisällä 100 000 suomalaista jää työttömäksi. Ensimmäisenä saavat lähteä ikääntyneet ja määräaikaiset työntekijät. Merkittävä osa määräaikaisista on nuoria.

Ikääntyneillä en suinkaan tarkoita eläkeikään ehtineitä kansalaisia, vaan niitä jotka ovat jo ylittäneet ”parhaat työvuotensa”. Nykyisin tuo raja menee jossain 40–45 ikävuoden tienoilla. Sen jälkeen ei työelämään juurikaan ole asiaa. Silti valehtelu työvoimapulasta ja kasvavasta työvoimantarpeesta jatkuu.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan suomalaisia oli työttömänä maaliskuun lopussa peräti 33 000 enemmän kuin viime keväänä. Jopa yksi valtaeliitin uskollisimmista propagandayksiköistä tunnustaa, että työttömyyskortistossa on ainakin 250 000 ihmistä.

Työttömiksi tulee laskea myös kaikki ne kymmenet tuhannet ihmiset, jotka tappavat aikaansa erilaisilla, työvoimapoliittiseksi koulutukseksi kutsutuilla laulu-leikki-askartelu – kursseilla.

Helmikuussa 2009 ”päivitetyn” ulkomaalaislain houkuttelemana maahamme tulee tällä hetkellä jopa tuhat turvapaikanhakijaa kuukaudessa. Ns. perheenyhdistämisten kautta Suomeen tulee lähivuosina kymmeniä tuhansia uusia maahanmuuttajia. Veronmaksajien kustannuksella, tietenkin. Ei siis ”valtion” vaan sinun, minun ja meidän lastemme kustannuksella.

Mikäli maahan tuleva aines ei merkittävästi eroa aiemmin tulleista, jäänee näiden uusien kansalaistenkin työllisyysaste tuonne 9-15 %:n seutuville. Siis työllisyysaste, ei työttömyysaste.

Jokaisesta 100 tulijasta siis vain 9-15 henkeä päätyy ylipäätään minkäänlaiseen palkkatyöhön. Usein nämä työt ovat kielitaidottomien maahanmuuttajien tulkkausta yms. aputyötä, joka ei millään muotoa lisää suomalaisen yhteiskunnan tai suomalaisten hyvinvointia. Erityisesti tätä taustaa vasten Aamulehden kirjoituksen kohta ”Yhä pienemmän joukon pitäisi elättää yhä isompi vapaalla olevien joukko” on märkä rätti suoraan veronmaksajan kasvoille.

Erityisen surullinen olen niiden nuorten puolesta, jotka ovat kokonaan koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella. Länsi-Suomen lääninhallituksen arviointiraportin mukaan tällaisia nuoria oli maassamme vuonna 2004 noin 95 000 henkilöä. Käytännössä siis keskimäärin 11,5 % kaikista suomalaisista 15 – 24 -vuotiaista nuorista oli vuonna 2004 koulutuksen tai työelämän ulkopuolella.

Miksi näiden nuorten työvoimapotentiaali tai integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei kiinnosta ketään?

Miksi niitä satoja miljoonia euroja, jotka nyt käytetään luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomien maahanmuuttajien maahantuottamiseen ja tyhjänpanttina makuuttamiseen, ei käytetä näihin nuoriin?

Miksi ventovieraat maahanmuuttajat ovat päättäjillemme tärkeämpiä kuin omat lapsemme?

Miksi?

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle