NUORET INTEGROITAVA YHTEISKUNTAAN

Kymmenet tuhannet suomalaiset nuoret eivät jostain syystä osaa, halua tai pysty kiinnittymään yhteiskuntaamme ja sen tavoiteltavina pitämiin arvoihin, elämäntapaan tai elämänkulkuun. Julkisessa keskustelussa näitä nuoria kutsutaan – monesti täysin virheellisesti – syrjäytyneiksi.

Ongelmalliseksi tässä keskustelussa nousee erityisesti kaksi seikkaa: ensinnäkin se, että kukaan ei tiedä, mistä ”syrjäytyneet” ovat syrjässä tai mikä mahdollisesti on se keskiö tai valtavirta, jossa ”kunnon kansalaisen” tulisi olla ja elämäänsä elää. Toinen keskeinen ongelma on, että puhetta riittää, mutta konkreettiset teot nuorten syrjään ajautumisen tai tietoisen syrjään ajamisen estämiseksi jäävät olemattomiksi.

Syrjäytymisestä puhuminen on suosittua etenkin päättäjien ja muiden mielipidevaikuttajien keskuudessa, sillä syrjäytyminen on muodostunut eräänlaiseksi hyväksi viholliseksi. Se on jotain, josta jokaisen kyläpoliitikon, pikkuvirkamiehen, opettajan ja maakuntalehden päätoimittajan tulee olla huolissaan. Olemalla huolissaan ”syrjäytyneistä nuorista” voi helposti, halvalla ja oikeastaan mitään todellista tekemättä osoittaa olevansa jonkun hyvän puolella ja jotain pahaa vastaan.

Syrjäytymisestä on puhuttu ja kirjoitettu jo vuosikymmeniä suunnilleen samoilla sanavalinnoilla. Vähitellen voisi siirtyä jo puheista tekoihin. Teoilla en tarkoita esimerkiksi paljon puhuttua nuorten yhteiskuntatakuuta, joka jo lähtömetreillään on osoittautumassa pelkäksi puheeksi, keisarin uusiksi vaatteiksi. Toivottavasti olen väärässä.

Mitä näille syrjään ajautuneille tai syrjään ajetuille nuorille sitten pitäisi tehdä?

He tarvitsevat selkeän, yksilöllisen ja kokonaisvaltaisen suunnitelman siitä, miten heitä tuetaan yli erilaisten haasteellisten elämäntilanteiden. Osana tätä suunnitelmaa yksilöidään ja nimetään paitsi tarvittavat toimenpiteet, myös ne viranomaiset ja muut tahot, jotka toimenpiteistä ovat vastuussa. Ja nyt tarkoitan todellista vastuuta, en esimerkiksi poliittista vastuuta, joka ei ole vastuuta lainkaan.

Lisäksi nämä nuoret tarvitsevat erikseen heitä varten luotavan järjestelmän, jonka ainoana tehtävänä on integroida heidät suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämänkulkuun. Järjestelmän luomisessa ja kehittämisessä voidaan hyödyntää esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamiseksi luotuja malleja ja niistä saatuja hyviä kokemuksia. Niin ikään etsivän nuorisotyön, erilaisten työpajojen ja muiden vastaavien kokemuksista voidaan oppia paljon.

Tärkeintä on, että viranomaiset velvoitetaan lainsäädännön keinoin antamaan riittävää ja konkreettista tukea ja ohjausta näille nuorille sekä heidän perheilleen. Ennen kaikkea tuen ja ohjauksen tulee olla konkreettista, moniammatillista toimintaa ja siihen tulee osoittaa riittävästi taloudellisia resursseja. Siis rahaa.

Puheiden aika on ohi.

 

 

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 17.1.2013

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle