LOPUTON KASVU ON PELKKÄ UTOPIA

Eräiksi Suomen keskeisiksi tulevaisuuden uhkakuviksi mainitaan usein väitetty työvoimapula, huoltosuhdeongelma ja ns. eläkepommi. Ne kaikki ovat torjuttavissa hyvin helposti: meidän tarvitsee vain tinkiä elin- ja kulutustasostamme. Samalla kaikki nämä (ja monet muut) ikuisen kasvun tavoittelusta johtuvat uhat ja ongelmat poistuvat.

Ihminen pysyy hengissä ilman vuosittaista etelänmatkaa, ilman uutta autoa kahden vuoden välein tai kännykän, tietokoneen ja taulutelkkarin vaihtamista joka joulu. Myös elämä ilman muotivaatteita, tyylihuonekaluja ja 300 neliön kivitaloa on täysin mahdollista. Tiedän tämän kokemuksesta, sillä olen harjoittanut tällaista elämäntapaa jo kauan.

Miksi emme siis tietoisesti päättäisi, että leikkaamme kulutustamme merkittävästi ja vaikkapa puolitamme Suomen bruttokansantuotteen? Mitä Suomelle ja suomalaisille tapahtuisi, jos toimisimme näin? Vaipuisimmeko ikuiseen pimeyteen, köyhyyteen ja kurjuuteen? Vai kuolisimmeko peräti kaikki pois?

Vuonna 1989 Suomen bruttokansantuote asukasta kohti oli noin 22 000 yhdysvaltain dollaria. Viime vuonna se oli noin 42 900 dollaria. Vuoden 1989 bruttokansantuote oli siis noin puolet (51 %) viime vuoden bruttokansantuotteesta.

Kuoltiinko Suomessa 20 vuotta sitten nälkään, viluun ja helposti hoidettavissa oleviin sairauksiin? Kuljeksittiinko täällä epätoivoisina metsissä hirvennahka niskassa etsimässä edes jotain syötäväksi kelpaavaa jäisen lumen alta? Ei tietenkään!

Ei ole mitään perusteltua syytä olettaa, että näin kävisi nytkään. Päinvastoin, meillä menisi oikein mainiosti. Lisäksi etenkin stressi, työuupumus ja muu henkinen kuormitus olisi huomattavasti vähäisempää. Aikaa jäisi enemmän itselle, harrastuksille ja lähimmäisille. Elämä olisi kaikin puolin miellyttävämpää ja inhimillisempää.

Monet eri tavoin ilmenevät yksilön ja yhteiskunnan pahoinvoinnin muodot johtuvat alati kiristyvistä odotuksista, vaatimuksista ja tavoitteista. Niiden taustalta löytyy aina loputtoman kasvun utopia.
Todellisuudessa mikään ei voi kasvaa ikuisesti. Paitsi yksilön ja samalla koko yhteiskunnan henkinen ja sosiaalinen pahoinvointi. Ajatus loputtomasta kasvusta on pelkkä utopia, yritysjohtajan, ekonomistin ja valtiovarainministerin märkä uni.

Siksi olisikin kaikin puolin kannatettavaa vapaaehtoisesti leikata suomalaista kulutusta ja elintasoa. Vapaaehtoinen sopeutuminen on aina psyykkisesti miellyttävämpää ja yksilöä vähemmän vahingoittavaa kuin sopeutuminen pakon edessä. Julkisen sektorin velat, kotimaisten työpaikkojen katoamisvauhti sekä maailmantalouden jatkuvat myllerrykset huomioiden pakkosopeutuminen on joka tapauksessa edessä. Todennäköisesti paljon nopeammin kuin mitä nyt uskommekaan.

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle