LASTEN JA NUORTEN HENKINEN PAHOINVOINTI LISÄÄNTYY

Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi lisääntyy tasaisesti. Tämä näkyy mm. syrjäytymisenä, päihteiden käyttönä, kouluviihtymättömyytenä, masennuksena, itsemurhina sekä lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden kasvavana tarpeena.

Pahoinvointia synnyttävät ja lisäävät yhteiskunnallisten muutosten ohella vanhempien erilaiset ongelmat, jotka heikentävät olennaisesti heidän kykyään vastata lastensa normaalista hoidosta, kasvusta ja kehityksestä. Merkittäviä ongelmia ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, parisuhdevaikeudet, työttömyys, köyhyys sekä vanhemmuuden heikentyminen, esimerkiksi neuvottomuus ja avuttomuus kasvatuksellisissa pulmatilanteissa.  

Merkittävän tekijän muodostavat työelämän koventuneet vaatimukset tehokkuudesta ja jatkuvasta taloudellisesta kasvusta. Kun vanhemmat joutuvat tasapainoilemaan perheen ja työelämän vaatimusten välillä, jäävät lapset ja nuoret usein toiseksi. Kilpailu näyttää kääntyneen työelämän eduksi. Tämä ajaa vanhemmuutta entistäkin ahtaammalle ja uhkaa vanhempien mahdollisuuksia suoriutua perustehtävästään, lastensa kasvattamista vahvoiksi ja tasapainoisiksi aikuisiksi.

Kehitys on ollut suorastaan dramaattista. Esimerkiksi vuosien 1990–2000 välillä lastensuojelun avohuollon piirissä olevien lasten määrä yli kaksinkertaistui. Kasvu on jatkunut ja vuonna 2009 avohuollon asiakkaina oli lähes 71 000 alle 18-vuotiasta. Monet heistä tarvitsevat psykiatrin apua ongelmiinsa.

Myös huostaan otettujen lasten ja nuorten määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Vuonna 2008 huostaan otettuja lapsia oli yli 10 000. Tämä on 66 prosenttia enemmän kuin viisitoista vuotta aiemmin. Huostaanottojen taustalla on useimmiten lasten hoidon laiminlyönti ja vanhempien kyvyttömyys kohdata lastensa tarpeita ja vastata niihin. Yhä useammin huostaanotto perustuu lapsen omiin ongelmiin, esimerkiksi kouluvaikeuksiin, päihdeongelmiin ja rikollisuuteen.

Jatkuvien resurssiongelmien kanssa painiskeleva sosiaalityö on liian usein viimesijaista puuttumista perheen ja lasten ongelmiin. Käytännössä puuttuminen tapahtuu vasta sitten, kun ongelmat ovat muodostuneet jo hyvin vaikeiksi. Erityisen kuluttavaksi sosiaalityön ammattilaiset kokevat sen, että lasten ongelmiin nopeasti puuttuvan sosiaalityön tarve on kasvanut huomattavasti 1990-luvulta lähtien, mutta resursseja on lähinnä leikattu.

Vaikka Suomessa eletään vauraammin kuin koskaan, vaikeuksissa olevien lasten, nuorten ja lapsiperheiden auttamiseen suunnatut resurssit eivät vastaa tarvetta. Pahimmillaan ongelmaisten perheiden ”auttaminen” on vain tilanteen seuraamista, satunnaista yhteydenpitoa sekä pelkäämistä, että pahin vaihtoehto toteutuu ja perhe ajautuu entistä syvempään ongelmakierteeseen.

 

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle