KOULUTUSLEIKKAUKSET ROMUTTAVAT YHTEISKUNTATAKUUN

Vastauksessaan nuorten yhteiskuntatakuuta koskevaan kritiikkiini valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi (kok) korosti kuntien keskeistä roolia yhteiskuntatakuun toteutumisessa (AL 3.1.). Sasin mukaan kunnissa pitäisi olla hyvä täytäntöönpanosuunnitelma ja verkosto yhteiskuntatakuun toimeenpanoa varten sekä henkilö, joka kädestä pitäen ohjaa kohderyhmään kuuluvia nuoria tarvittaviin toimenpiteisiin.

Niin pitäisi, mutta kun ei ole. Tämä ei toki tule yllätyksenä Sasillekaan. Onhan valtiovarainvaliokunta Sasin mukaan itsekin ollut huolissaan yhteiskuntatakuuseen liittyvän ohjeistuksen selkeydestä, vastuunjaosta, resurssien riittävyydestä sekä ministeriöiden ja kuntien sitoutuneisuudesta hankkeeseen.

Sasin käsityksen mukaan kunnilla on mahdollisuudet tarjota takuussa luvatut koulutuspaikat. Häneltä on näemmä mennyt jotenkin ohi, että Kataisen hallitus on juuri leikannut ammatillisesta perusopetuksesta 49 miljoonaa euroa eli yli 7000 aloituspaikkaa. Oppisopimuskoulutuksesta leikataan noin 31 miljoonaa euroa eli noin 6000 koulutuspaikkaa. Ammatillisesta lisäkoulutuksesta leikataan 15,5 miljoonaa euroa. Ammattikorkeakouluilta leikataan 51 miljoonaa euroa. Yhteensä hallitus leikkaa koulutuksesta 1,5 miljardia euroa. Tilanteessa, jossa jo nyt vuosittain noin 5000 nuorta jää ilman peruskoulun jälkeistä koulutuspaikkaa.

Onneksi hallitus ei edes itsekään usko omiin juttuihinsa. Sasi toteaa lohduttavasti, että valtiovarainvaliokunta arvioi nuorisotakuun toteutumista syksyllä ja tekee tarvittavat muutokset vuoden 2014 budjettiin, jotta nuorisotakuu todella toteutuu.

Tässä maassa ei näemmä voi tehdä enää mitään kerralla kunnolla.

 

 

 

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 6.1.2013

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle