KASVATTAMINEN ENSISIJASSA VANHEMPIEN TEHTÄVÄ

Perusopetuslain mukaan opetus peruskoulussa tulee järjestää oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti siten, että se edistää heidän tervettä kasvuaan ja kehitystään. Näin lainsäätäjä edellyttää koululta ja opettajilta selkeää kasvatusvastuuta, osallistumista lasten ja nuorten kasvattamiseen. Perusopetukseen kohdistuva vaatimus kasvatusvastuusta on osittain ymmärrettävä ja perusteltu, tapahtuuhan valtaosa lasten ja nuorten henkisestä kasvusta ja kehityksestä nimenomaan peruskouluvuosien aikana.

Kasvatuksen tulisi kuitenkin tapahtua pääsääntöisesti kotona, vanhempien toimesta. Ensisijassa vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsiaan, ei koulun eikä opettajien. Valitettavasti kasvattaminen ei kaikilta vanhemmilta kuitenkaan onnistu. Syitä on monia, esimerkiksi vanhemman päihdeongelmat, vähäinen tai kokonaan puuttuva kiinnostus lapsiaan kohtaan sekä kyvyttömyys tai haluttomuus ottaa aikuisen ja vanhemman roolia. Koska vanhemmat eivät pysty tai halua kasvattaa lapsiaan, kasvatusvastuuta yritetään entistä kiihkeämmin sysätä eri kouluasteiden ja opettajakunnan taakaksi.

Olen työskennellyt ammatillisena opettajana kohta yhdeksän vuotta. Joka syksy teen saman havainnon: opiskelija-aines käy vuosi vuodelta haastavammaksi, moniongelmaisemmaksi ja kuluttavammaksi. Tästä seuraa, että varsinaiseen ammatin opettamiseen jää entistä vähemmän aikaa.

Minulla ei henkilökohtaisesti olisi mitään kasvatustyötä vastaan, mutta siihenkään ei jää aikaa, sillä kasvava osa ajastani kuluu erilaisten ongelmien selvittelyyn. Ongelmia aiheuttavat esimerkiksi opiskelijoiden vähäinen tai kokonaan puuttuva motivaatio, jatkuva myöhästely, luvattomat poissaolot, alkeellistenkin käytöstapojen puute, puutteelliset tiedot ja taidot peruskoulun oppimääriin kuuluvissa aineissa, haluttomuus hankkia opiskelutarvikkeita mukaan lukien kynät, kumit ja paperi jne. Tämä ei tietenkään koske läheskään kaikkia opiskelijoita, mutta jo muutama haastava tapaus luokalla häiritsee opetusta merkittävästi. Heihin käytetty aika on pois niiltä opiskelijoilta, jotka haluaisivat oppia sen ammatin, jota opiskelemaan ovat hakeutuneetkin.

Minulle maksetaan pääsääntöisesti opettamisesta. Hieman opiskelijasta ja hänen kulloisistakin ongelmistaan riippuen huomaan kuitenkin hyvin usein olevani isän, äidin, isoveljen, papin, poliisin, sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän roolissa.

Itse en koe tätä erityiseksi ongelmaksi, sillä pidän näiden haasteellisten opiskelijoiden kanssa työskentelyä kiinnostavana. Kaikki opettajat eivät kuitenkaan pidä. Moni turhautuu, kyynistyy, uupuu, palaa loppuun. Jotkut – ja varsinkin nuoret opettajat – vaihtavat alaa heti, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Tämän suuntainen kehitys tuskin ainakaan parantaa opetuksen laatua tai kohottaa Suomen kilpailukykyä alati tiukentuvassa kansainvälisessä kilpailussa.

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle