HUUMEITA JA OPISKELIJAHUOLTOA

Muun muassa kouluampumisista ja vanhusten myrkyttämisestä pois tolaltaan menneet viranomaiset ovat vetäisseet taas paniikkivaihteen päälle. Tällä kertaa oppilaitoksille suunnitellaan lisävaltuuksia opiskelijoiden valvomiseksi päihdeongelmien varalta.

Lienee syytä – mitenkään päihteiden haittoja ja vaaroja väheksymättä – palauttaa mieleen se tosiasia, että sen paremmin Jokelan tai Kauhajoen kouluampujat kuin Myyrmannin pommimieskään eivät käsittääkseni olleet päihteiden väärinkäyttäjiä. He olivat nuoria, joita heidän vanhempansa, luokkatoverinsa ja opettajansa kuvailivat ihan tavallisiksi nuoriksi.

En muista, että myöskään ns. insuliinimurhasta juuri vankilaan tuomittua sairaanhoitajaa olisi koko pitkän julkisuusprosessin aikana luonnehdittu mediassa kertaakaan päihteiden väärinkäyttäjäksi.

Voisin siis lopettaa kirjoitukseni tähän ja todeta, että mitäpä jos viimeinkin yritettäisiin puuttua ihan oikeasti niihin syihin, jotka saavat nuoren tappamaan. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan nopea muutos häiriintynyttä turbokapitalismia palvovaksi uskonnoksi, yhteiskunnan yksilöön kohdistamat kohtuuttomat vaatimukset sekä vanhempien vähäinen kiinnostus lapsiaan ja näiden hyvinvointia kohtaan.

Jatketaan nyt kuitenkin, aihe on – kaikessa surullisuudessaan – paneutumisen arvoinen.

Opiskelijoiden kyttäämisen lisäksi oppilaitoksille halutaan valtuudet opiskeluoikeuden peruuttamiseksi joko määräaikaisesti tai pysyvästi. Lisäksi Opetusministeriö suunnittelee huumetestejä niille opiskelijoille, joita epäillään päihteiden ongelmakäyttäjiksi.

Ainakin minulle jää suhteellisen epäselväksi, että kuka tai mikä on tämä epäilevä taho, jonka epäilyjen johdosta olisi syytä huolestua. Opetusministeriö? Joku satunnainen opettaja? Joku luokan itkupilli tai sen äiti? Naapurin Marjatta?

Valvonnan lisääminen ja toivotunlaisesta, tasalaatuisesta massasta poikkeavien nuorten koulusta erottaminen kuulostavat merkittäviltä parannuksilta arjen turvallisuuteen. Ainakin niiden mielestä, jotka ammentavat maailmankuvansa Salkkareista. Jo vähäinenkin omien aivojen käyttö kuitenkin osoittaa, että taas tarjotaan kovia, mutta täysin vääriä keinoja ongelmaan, joka koskettaa vain murto-osaa nuoristamme.  

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran edustaja, lääkintäneuvos Pirjo Pennanen itsekin toteaa, että rikoksentekijät ovat vain ääritapauksia. Jokainen päihdeongelmainen tai psyykkisistä häiriöistä kärsivä opiskelija ei siis ole edes mahdollinen rikoksentekijä. Silti suurin osa kyttäys- ja erottamistoimenpiteistä kohdistuisi juuri näihin opiskelijoihin. Kuulostaako kyttääminen ja erottaminen jonkun mielestä tehokkailta hoitomuodoilta esimerkiksi päihderiippuvuuteen ja mielenterveysongelmiin?

Lääkintäneuvos Pennanen on jäsenenä Opetusministeriön perustamassa SORA-työryhmässä eli Soveltumattomuuteen ratkaisuja –työryhmässä, joka pyrkii kehittämään uusia keinoja muun muassa potilasturvallisuuden parantamiseen. Näiden keinojen avulla pyritään esimerkiksi seulomaan jo opiskeluvaiheessa hoitoalalle epäsopivat henkilöt pois opiskelijamassasta. Kyse ei siis ole siitä, että päihderiippuvuuksista tai mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria yritettäisiin hoitaa vaan siitä, että heidät voitaisiin erottaa koulusta ja potkaista ties minne kuleksimaan. Kättä pystyyn, jos uskot, että päihderiippuvuus ja mielenterveysongelmat paranevat kotona kaljaa juodessa tai ostarilla aikaa tappaessa.

*****

Tarkoitukseni ei ole mitenkään vähätellä huumeongelmaa tai huumeisiin liittyviä negatiivisia lieveilmiöitä. Päinvastoin, opettajien, vanhempien ja muiden vastuullisten aikuisten on aina tiedostettava niiden olemassaolo ja tarkkailtava omalta osaltaan sitä ”missä mennään”. On syytä kuitenkin aina pitää mittakaavaa oikeana: tuskin se teidän Jani-Petteri siellä ostarilla heroiinia tykittää suoneen. Eiköhän se juo keskikaljaa, räi maahan ja huutele ohikulkijoille.

Päihdetilastollinen vuosikirja vuodelta 2008 kertoo, että huumausaineiden kokeilu ja käyttö lisääntyivät 1990-luvulla koko maassa. Erityisesti lisäys tapahtui nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Vuosituhannen vaihteessa kasvuvauhti alkoi kuitenkin ensin hidastua ja sittemmin pysähtyi kokonaan. Hyvä nuoriso!

Oppilashuoltokokemusteni mukaan yleisin suomalaisessa kulttuurissa ”oikeaksi” huumeeksi laskettava huumausaine nuorten keskuudessa on kannabis , siis marihuana ja hasis.

Näkemystäni tukee samainen Päihdetilastollinen vuosikirja, jonka mukaan vuonna 2006 miehistä 16 prosenttia ja naisista 11 prosenttia ilmoitti kokeilleensa joskus kannabista. Käyttötaso on selvästi korkeampi kuin 1990-luvun alussa. Vuosien 2002 ja 2004 välillä 15–24-vuotiaiden kannabiksen käyttäjien osuus kuitenkin väheni tasaisesti. Vuonna 2007 suomalaisista 15 – 16 -vuotiaista nuorista 8 prosenttia ilmoitti kokeilleensa joskus kannabista. Vuonna 2003 vastaava osuus oli 11 prosenttia. Nuorten kannabiskokeilut näyttäisivät siis kehittyvän myönteiseen suuntaan eli käyttö vähenee selvästi. Hyvä hyvä!

Toiseksi suurin riesa nuorison keskuudessa kokemusteni mukaan on lääkkeiden päihdekäyttö sekä ns. sekakäyttö eli lääkkeiden ja alkoholin yhteiskäyttö. Erityisen vaarallisena harrastuksena pidän nimenomaan pillerihumalassa heilumista. Ne kivat pamsut, jotka viimeksi tuottivat kivoja fiiliksiä, saavatkin toisella kertaa aikaan huonoja fiiliksiä, riehumista ja sekoilua. Lääkeaineisiin liittyvä myrkytysten hoito on kasvanut erittäin voimakkaasti useiden vuosien ajan. Lopputuloksen noissa touhuissa tietää useimmiten vain taivaan isä.

Pahin – helpoiten saatavissa oleva, eniten käytetty, tehokkaimmin orjuuttava ja siksi vaarallisin – huume on tietysti viinahuume, vaikka sitä ei kovin moni suomalainen huumeeksi mielläkään. Alkoholistit ja etenkin viinahuumeriippuvuudestaan (ainakin toistaiseksi) irtipäässeet alkoholistit sen tietävät. Kysykää heiltä, jos ette minua usko.

Jos muuten arvelet, että ystävälläsi on alkoholiongelma, niin kysy häneltä, miksi hän käyttää viinahuumetta. Käytä nimenomaan sanaa ”viinahuume”. Mitä pontevammin hän kiistää viinan olevan huumausaine, sitä nopeammin hänet on saatava asianmukaiseen hoitoon. Eli suomeksi sanottuna katkolle. Ensiapua löydät täältä ja täältä.

Myönteinen eli laskeva trendi on ollut havaittavissa nuorten päihteiden kokonaiskäytön osalta koko 2000-luvun ajan mukaan lukien kannabiksen, humalajuomisen, alkoholin ja pillerien yhteiskäytön sekä tupakan pössyttelemisen. Suomalaiset nuoret ovat siis huomattavasti vanhempiaan fiksumpia, mutta tämän minä tiesinkin jo.

Merkittävin huumeisiin liittyvä muutos 2000-luvulla on ollut buprenorfiinin väärinkäyttäjien määrän voimakas kasvu. Vuonna 2007 se oli ensisijainen päihde joka kolmannella päihdehuollon huumeasiakkaalla. Vuonna 2000 luku oli vain seitsemän prosenttia. Käyttö on siis lähes viisinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Ironista kyllä, Buprenorfiini on kipulääke, jota käytetään opioidiriippuvaisten (esimerkiksi heroiini, morfiini ja metodini) korvaus- ja vieroitushoidossa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että heroiinin vuoksi hoitoon hakeutuneiden osuus vuonna 2007 oli kaksi prosenttia. Valhe ja itsepetos johtavat siis uuteen valheeseen ja suurempaan itsepetokseen.

***** 

Huumeongelmaisten avuksi on kehitetty erilaisia ns. matalan kynnyksen palveluja, esimerkiksi ilmaisia puhtaita ruiskuja ja neuloja, ylläpito- ja korvaushoitoja sekä erilaisia terveysneuvontapalveluja. Erinomaisia ratkaisuja, joiden avulla estetään monien vakavien ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevien virusinfektioiden (esimerkiksi C-hepatiitti ja HIV) leviäminen.

Esimerkiksi vuonna 1998 ruiskuhuumeita käyttävien keskuudessa puhkesi HIV-epidemia. Se saatiin puhtaita ruiskuja ja neuloja jakamalla kuriin muutamassa vuodessa. Huumeruiskujen välityksellä saatujen tartuntojen määrä laskenut on koko 2000-luvun. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2007 kuusi prosenttia uusista HIV-tartunnoista johtui huumeiden pistoskäytöstä, kun vuonna 1999 osuus oli yli puolet.

Monet ajattelevat, että ilmaisia ruiskuja ja neuloja jakamalla ihmisiä yllytetään ja kannustetaan huumeiden käyttöön. No eikä yllytetä eikä kannusteta. Vai luuleeko joku ihan oikeasti, että narkomaani lopettaa huumeiden käytön, jos neulat ja ruiskut ovat likaisia? Tai että joku alkaa käyttää huumeita vain sen takia, että ruiskuja saa ilmaiseksi?

Vuonna 2007 huumehoitoon hakeutuneet olivat aikaisempaan tapaan nuoria aikuisia. Ikäkeskiarvo oli 29 vuotta. He olivat yleensä joko syrjäytymisriskin alla tai jo syrjäytyneitä. Koulutustaso oli matala ja 65 % heistä oli työttöminä. Joka kymmenes oli asunnoton. Kaksi kolmesta ilmoitti olevansa huumausaineiden sekakäyttäjä.

Terveysneuvontapisteissä asioi vuonna 2006 noin 11 900 huumeiden käyttäjää. Eniten asiakkaita kävi Helsingin (noin 7 250 asiakasta), Vantaan (noin 1 600 asiakasta), Turun (noin 900 asiakasta), Espoon (noin 650 asiakasta) ja Tampereen (noin 500 asiakasta) terveysneuvontapisteissä. 

Vuodesta 1997 vuoteen 2000 huumausainekuolemat lähes kaksinkertaistuivat. Tämän jälkeen ne

tasaantuivat muutamaksi vuodeksi heroiinin tarjonnan tyrehdyttyä ja heroiinikuolemien määrän romahdettua. Viime vuosina huumekuolemien määrä on ollut taas kasvussa. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2007 huumeet liittyivät 234 kuolemantapaukseen. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

*****

Opetusministeriön SORA-työryhmän mielestä merkittävä puute on se, että huumerikokseen syyllistynyttä hoitoalan opiskelijaa ei voida erottaa oppilaitoksesta. 

Lievin huumausainerikos on ns. käyttörikos, johon syyllistyy esimerkiksi pitämällä hallussaan vähäistä määrää huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta. Kyse saattaa olla muutamasta kaverilta saadusta laittomasta pilleristä. Tuskinpa monikaan opiskelija ymmärtää niitä hallussa pitäessään syyllistyvänsä huumausainerikokseen. Lääkintöneuvos Pennasen mukaan tällaiset opiskelijat tarvitsevat muun muassa opintojen ohjausta tai mahdollisesti määräaikaista erottamista siihen asti, kunnes ongelmat ovat hallinnassa.

Eivät tarvitse. He tarvitsevat henkisesti tasapainoisen ja vahvan aikuisen tukea ja läsnäoloa huumeongelmansa ratkaisemiseen. Aineista irti päästyään he tarvitsevat henkisesti tasapainoisen ja vahvan aikuisen tukea ja läsnäoloa kyetäkseen ratkaisemaan ne henkilökohtaiset ongelmansa, jotka alun perin ajoivat heidät huumeiden käyttäjiksi. Tämän tuen tulee olla niin fyysistä, psyykkistä, sosiaalista kuin taloudellistakin.

Mielestäni koulusta erottaminen ei kovinkaan merkittävästi ainakaan tue huumeriippuvuudesta kärsivän, usein herkässä ja tasapainottomassa tilassa olevan nuoren tai nuoren aikuisen mahdollisuuksia päästä irti aineista ja kuntoutua yhteiskuntaa rakentavaksi ”kunnon kansalaiseksi”.

SORA-työryhmä kohdistaisi mahdolliset huumetestit vain niihin opiskelijoihin, joiden päihteidenkäytön epäillään vaikuttavan opintoihin. Testejä ei siis tehtäisi kaikille opiskelijoille. Miten työryhmään kuuluvat kuvittelevat tunnistavansa mahdolliset huumeiden käyttäjät? Eivät narkomaanit heiluttele oppilaitoksen käytävillä kävellessään kylttiä, jossa lukee, että ”Olen narkkari”. Eivät etenkään silloin, kun tietävät, että heitä varta vasten kytätään, jotta heidät voidaan erottaa oppilaitoksesta.

Huumetesteistä päättäisi oppilaitoksen johto ja opiskelijaterveydenhuolto. Tällä hetkellä on epäselvää, missä määrin testit olisivat vapaaehtoisia. Työryhmässä on kuitenkin ollut esillä mahdollisuus, että testistä kieltäytyminen johtaa opiskelijan erottamiseen. Lieneekö tämä ajatus edes perustuslain mukainen? Epäilen vahvasti.

Jos joskus tapaan jonkun tämän SORA-työryhmän jäsenistä, kysyn häneltä heti ensimmäiseksi, että onko kukaan heistä koskaan nähnyt ihan oikeaa narkomaania. Veikkaanpa, että ei ole. Minä olen nähnyt. Useammankin. 

****

Huumeet – niin viinahuume kuin muutkin huumeet – ovat tappavia myrkkyjä. Monet päihteiden väärinkäyttäjistä ovat vaarallisia. Jos eivät muille niin ainakin itselleen.

Vaarallisin on kuitenkin se tavallisen naapurinpojan oloinen sälli,  joka oppitunnin alussa vetäisee repustaan ysimillisen ja antaa nallin palaa. Nuori mies, jonka sielu ja sisäinen maailma on revitty palasiksi pettymysten, epäonnistumisten, vähättelyn, ymmärtämättömien vanhempien, piikittelevien opettajien ja kiusaavien luokkatoverien ivan, pilkan ja nöyryyttämisen kaiken alleen peittävällä voimalla.

Hänen maailmansa on lohduton, näköalaton ja toivoton. Ainoa ulospääsy on kuolema. Kohta hän kuoleekin. Sitä ennen on mahdollisimman monen muunkin kuoltava. Niin syyllisten kuin viattomienkin.

Mietin joka ainoa kerta, kun hiljainen, arka ja itseensä käpertyneen oloinen nuori mies istahtaa työmatkallani bussissa viereeni, että mitäköhän lienee sällillä mielessä ja repussa.

Ehkäpä hän on juuri se kaveri, joka kolmen vartin päästä painaa luokassa liipaisinta. Hän painaa liipaisinta selvin päin. Kas siinäpä SORA-työryhmälle miettimistä loppuvuodeksi.

 

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle