JOKUNEN SANA HUUMEIDEN VAARALLISUUDESTA

Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Jukka Riipinen totesi Aamulehdessä (27.9), että kannabis on vaarallisin huume, koska ”se totuttaa mielen ja kehon huumaantuneena olemiseen ja toimii porttina muiden huumeiden käytölle”.

Ottamatta sen enempää kantaa kannabikseen tai sen vaarallisuuteen tarkennan, että todellisuudessa ehdottomasti vaarallisin huume on etanolipohjainen teollisuusliuotin, viinahuume. Se jos joku totuttaa mielen ja kehon huumaantuneena olemiseen. Viinahuume aiheuttaa erittäin voimakasta fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta, joista on hyvin vaikea päästä eroon.

Viinahuumetta on viikonpäivästä riippumatta lähes kellon ympäri helposti saatavissa ja pikkurahalla. Erityisen vaarallinen se on siksi, että suomalaisessa kulttuurissa viinahuumeen käyttö on hyväksyttyä, suotavaa ja toisinaan jopa lähes sosiaalinen pakko.

Mitä tulee mainittuun ns. porttiteoriaan, niin eiköhän se viinahuume ole ollut valtaosassa surkeita ihmiskohtaloja sekä itse portti että avain siihen porttiin.

Eri huumeiden keskinäisestä vaarallisuudesta kinaaminen ei kuitenkaan ole mielestäni olennaista. Hedelmättömän väittelyn sijaan suomalaisessa yhteiskunnassa tulisi käydä avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua siitä, miksi niin monet ihmiset – ja etenkin lapset ja nuoret – joutuvat turruttamaan pahaa oloaan erilaisilla huumaavilla aineilla.

Niin, miksiköhän?

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle