HUKKAPUTKEN ISOVELI

Tampereelle pitää taas saada tunneli. Viimeksi sellainen kairattiin kovalla rahalla Pispalaan 1960-luvulla. Jostain muistan lukeneeni, että taisi siitä joskus peräti joku koetukkikin kulkea. Mitään hyötykäyttöä sille ei koskaan keksitty. Eikä muuten ole vieläkään keksitty, vaikka paikallislehdet säännöllisin väliajoin ideakilpailuja virittelevätkin.

Tällä kertaa kyseessä ei olekaan mikä tahansa hukkaputki vaan oikein kunnon tunneli suuren maailman malliin. Tampereen kaupunki perustelee tätä absoluuttista välttämättömyyttä seuraavasti.

 

Perustelu yksi: ”Tunneli parantaa Vt 12:n liikenteen sujuvuutta Tampereen kohdalla”.

Johan se liikenne siinä nytkin suurimman osan vuorokaudesta sujuu oikein mallikkaasti. Pääsääntöisestihän rantatien liikenne on suhteellisen vähäistä, pois lukien aamu- ja iltaruuhkat, jotka nekin ainakin omien havaintojeni mukaan ovat huomattavasti vähentyneet uuden läntisen ohitustien valmistuttua.

Merkittävä ruuhkien aiheuttaja työmatkaliikenteen lisäksi on Särkänniemi, mutta sekin vain osan vuodesta. Muuten on rantatiellä niin hiljaista että. Nykyiset ”ruuhkat” riippuvat siis pitkälti vuorokauden- ja vuodenajasta.

 

Perustelu kaksi: ”Tunneli helpottaa keskustan tärkeimmän sisääntuloväylän ja Tampereen katuverkon ruuhkautumista”.

Ensinnäkin, eikös tuossa pitäisi lukea, että estää ruuhkautumista? Ei kai sitä ruuhkan syntymistä ole tarkoitus tieten tahtoen helpottaa? Niin siinä kyllä todellisuudessa käy, kun kaupunkiin tai kaupungista pois ei enää pääsekään nykyisiä väyliä pitkin Sepänkadulta, Mustalahdesta, Tampellan alueelta tai Armonkalliolta. Nämä liittymät jäisivät tunnelin myötä pois. Jos tämä ei aiheuta ruuhkia keskustaan, niin lupaan syödä hatullisen kaurapuuroa.

Tätä ruuhkautumistahan voisi kokeilla jo nyt varsin helposti ja halvalla: suljetaan pariksi päiväksi kyseiset liittymät. Siinähän se sitten nähdään, tuleeko ruuhkia vai ei, kun autoilijat pyrkivät epätoivoisina keskustaan tai sieltä pois muita väyliä pitkin.

Toisekseen, jos tuossa nyt kuitenkin tarkoitetaan ruuhkien ehkäisemistä, niin eikös tämä peruste ole käytännössä ihan sama kuin peruste numero yksi?

 

Perustelu kolme: ”Tunneli parantaa liikenneturvallisuutta”.

Kuinka monta vakavaa liikenneonnettomuutta tuolla ”tunnelin alle” jäävällä rantatien osalla on vuosittain? Olen asunut Tampereella vuodesta 1990, enkä muista nähneeni kyseisellä pätkällä ainoatakaan kolaria. En edes peräänajoja, vaikka siinä lähes päivittäin liikunkin.

Miten siis liikenteen ahtaminen tunneliin parantaa liikenneturvallisuutta, jos nytkään ei ole ongelmia?

Jos niitä vaarallisia kolareita tuolla pätkällä joskus tulee, niin ainakin itse olisi mieluimmin maan päällä kuin täällä tai täällä tai täällä.

 

Perustelu neljä: ”Tunneli mahdollistaa Ranta-Tampellan mittavan asuinrakentamisen”.

No niin, tulihan se sieltä. Eli nyt aletaan lähestyä todellista vaikutinta. Eräs paljon käytetty peruste tunnelin rakentamiselle on se, kuinka paljon kaupunki saa myyntituloja, kun se myy Näsijärven rannan rakennusfirmoille.

Varmasti saa myyntituloja, mutta paljonko kaupungilta palaa veronmaksajien rahoja tunneliin ja ns. Ranta-Tampellan asuinalueen infrastruktuurin rakentamiseen, ylläpitoon, huoltoon ja korjaukseen esimerkiksi seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana? Tämmöisiä laskelmia en ole juurikaan nähnyt. Miksenköhän?

Onko Tampereella ylipäätään varaa houhottaa näin mittavien ja kalliiden hankkeiden parissa tilanteessa, jossa verotulot uhkaavat taantuman vuoksi jäädä tänä vuonna 45 miljoonaa euroa pienemmiksi kuin syksyllä tämän vuoden budjettia laadittaessa arvioitiin?

Ranta-Tampellan alueelle tulevien asuntojen neliöhinta on muuten sitä luokkaa, että tavallinen Mäki-Ketelä ei siellä koskaan tule asumaan. Kyse ei siis missään tapauksessa ole siitä, että Tampereen kaupunki haluaisi tarjota laadukkaita asuntoja tavallisille työssä käyville asukkailleen. Tamperelaisten enemmistön rooli on jälleen kerran pelkkä maksumiehen rooli.

Lähinnä koko tunnelihankkeesta ja Ranta-Tampellan rakentamisesta hyötyvät rakennusfirmat ja paikalliset poliitikot. Rakennusfirmat hyötyvät taloudellisesti, poliitikot (toivottavasti vain) poliittisesti.

 

Perustelu viisi: ”Tunnelin rakentaminen eheyttää yhdyskuntarakennetta”.

Mitähän tämmöinenkin sananhelinä on tarkoittavinaan? Mielestäni eheyttäminen tarkoittaa suunnilleen sitä, että rikkonainen kootaan taas yhdeksi ehjäksi. Jos höpötyksellä eheyttämisestä tarkoitetaan sitä, että ydinkeskusta ja Lapinniemi jotenkin nyt ikään kuin nivotaan yhteen rakentamalla Ranta-Tampellaan rikkaille luxusbetonihelvetti, niin ei jää kuin yksi ongelma: Naistenlahti. Se kun on siinä välissä kiusallisesti pilaamassa tätä ”eheytystä”. Onko seuraavaksi tarkoitus täyttää lahti ja rakentaa siihenkin joku betonihelvetti? En yhtään ihmettelisi, vaikka olisikin.

 

Perustelu kuusi: ”Tunnelin rakentaminen mahdollistaa keskustan laajentumisen Näsijärven rantaan”.

Taas ollaan siinä todellisessa perustelussa. Tähän mennessä meillä on siis yksi (1) edes jonkin tahon näkökulmasta järkevä perustelu tunnelille. Tämä näkökulma ei tosin ole tavallisen kaupunkilaisen näkökulma.

 

Perustelu seitsemän: ”Tunneli vähentää keskustan melu- ja ilman epäpuhtauskuormitusta”.

Tunneli on siis jättimäinen melun-, hajun- ja myrkkyjensyöjä, joka imee itseensä mitä vaan, muttei pullauta niitä mistään ulos. Niinkö? Ei muuta kuin maailmalle kaupittelemaan tätä ainutlaatuista, ilmastonmuutoksen oitis pysäyttävää keksintöä!

Ja sitten takaisin tosiasioihin: ei kai tuo lässytys keskustan saastekuormituksen vähenemisestä vain tarkoita sitä, että tunnelin pakokaasut kaikkine myrkkyineen johdetaan tunnelista johonkin muualle kuin keskustaan? Saavatko esimerkiksi Armonkallion ja Onkiniemen asukkaat pihaansa ilmastointiputkia haisteltaviksi? Vähän pahaa pelkään, että näin käy.

Todellisuudessahan tunneli ei vaikuta alueen saasteisiin tai niiden kokonaismäärään ainakaan niitä vähentävästi. Vai ilmallako ne autot siellä tunnelissa liikkuvat?

Tunnelin rakentamisesta aiheutuvista, vuosia kestävistä louhinta- ja räjäytystöistä, kuorma-autorallista sekä niihin liittyvistä erilaisista melu-, pöly- ja liikennehaitoista en nyt viitsi kirjoittaa mitään. Ne ovat itsestäänselvyyksiä. Myös alueen rakennuksille räjäytyksistä aiheutuvat vauriot lienevät enemmän kuin todennäköisiä.

Eli mitäpä jos ajateltaisiin hetki ihan oikeasti vain sitä liikennettä ja jätetään rakennusliikkeet nuolemaan näppejään? Tehdään muutama helppo, nopea ja ainakin tunnelin budjettiin verrattuna varsin edullinen ratkaisu vaikkapa näin:

  1. Levennetään rantatietä siten, että kumpaankin suuntaan tulee yksi lisäkaista. Tätä kaistaa käyttää kesäaikana Särkänniemen syöttöliikenne, jolloin kesän ruuhkista kadonnee noin 90 %.
  2. Tehdään Särkänniemen ja Sepänkadun risteyksiin rampit kaupunkiin ja kaupungista pois.
  3. Lisätään julkista liikennettä. Tarjotaan sitä vaikka ilmaiseksi tunnelista säästyvillä rahoilla.
  4. Rakennetaan Nääshallin kohdalle jalankulkijoita ja kevyttä liikennettä varten ylikulkusilta tai tunneli.

Jotenkin minusta kyllä tuntuu, että näitä halpoja ja helppoja keinoja ei koskaan tulla kokeilemaan. Tunnelihan saattaisi osoittautua aivan tarpeettomaksi. Minne ne luksusasunnot sitten rakennettaisiin?

Takaisin mielipiteisiin

Takaisin etusivulle