ORWELL JA VUONNA 1984

 

Georg Orwell (1903 – 1950)

George Orwell syntyi Intiassa vuonna 1903. Valmistuttuaan Etonin eliittikoulusta vuonna 1921, hän työskenteli isänsä tavoin brittiläisen imperiumin palveluksessa Intiassa ja Burmassa. Työssään hän havaitsi pian, että brittiläinen siirtomaavalta ei juurikaan palvellut alusmaiden etuja. Hän erosi britti-imperiumin palveluksesta vuonna 1927 ja muutti Eurooppaan, missä hän aloitteli kirjailijan uraansa, mutta vaatimattomalla menestyksellä. Sekä kriitikot että Orwell itse pitivät tämän kirjallista tuotantoa korkeintaan keskinkertaisena. 1930-luvun loppupuolelle tultaessa Orwell kuitenkin pystyi jo elättämään itsensä kirjoittamisesta saamillaan tuloilla ja omistautui kokonaan kirjoittamiselle.

Poliittiselta katsantokannaltaan sosiaalidemokraattinen Orwell soti vuosina 1936 – 1937 Espanjan sisällissodassa vasemmistolaisten tasavaltalaisten joukoissa. Hän joutui kuitenkin Espanjan Kommunistipuolueen stalinistisen vainon kohteeksi ja haavoittui ”puhdistuksessa poliittisesti harhaoppisia” vastaan. Orwell pelastui täpärästi kommunistien kynsistä ja onnistui palaamaan Englantiin.

Espanjan sisällissodan kokemukset sekä toisen maailmansodan jälkeen alkanut kylmä sota saivat Orwellin vakuuttuneeksi kommunismin tuhoisuudesta myös vasemmistolaisuudelle. Tämä teki hänestä palavamielisen neuvostokommunismin vastustajan.

Orwellin tunnetuimmat teokset ovat ”Eläinten vallankumous” sekä ”Vuonna 1984”.  ”Eläinten vallankumous” on eläinsadun muotoon puettu, moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta. Kirja kuvaa ja kritisoi vertauskuvallisesti Venäjän vallankumousta ja Stalinin Neuvostoliittoa.

Heti toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettu tieteiskirja ”Vuonna 1984” puolestaan kertoo tulevaisuuden totalitaarisesta, painajaismaisesta tarkkailuyhteiskunnasta, jota johtaa kasvoton ”Isoveli”.  Kirjan voi nähdä avoimeksi hyökkäykseksi totalitarismia vastaan.

Vaikka ”Vuonna 1984” onkin eräänlainen kirjoittamishetkensä ajankuva, ei sen keskeinen sanoma ole mitenkään vanhentunut tai nykymaailmassa vähemmän ajankohtainen.     

 

Kolme supervaltaa

Vuonna 1984 maailmassa on kolme supervaltaa: Venäjän ja Euroopan muodostama Euraasia, Yhdysvaltojen ja Brittiläisen imperiumin muodostama Oseania sekä Itäaasia, joka käsittää Kiinan ja sen eteläpuoliset maat, Japanin saaret sekä osan Mantshuriaa, Mongoliaa ja Tiibetiä. Näiden kolmen suurvallan ideologiat ovat vain vaivoin erotettavissa toisistaan, eikä niiden totalitarismin pönkittämillä yhteiskuntajärjestelmillä ole käytännössä mitään eroa.

Jokaisessa suurvallassa on lähes identtinen pyramidimainen rakenne: sama puolijumalallisen johtajan palvontajärjestelmä, Puolue, jonka avulla kasvoton ja mystinen Isoveli, tyrkyttää alaisilleen valheellista ja väärää kuvaa maailmasta sekä sama talousmuoto, joka palvelee jatkuvaa sodankäyntiä ja pysyy pystyssä vain sen varassa. Suurin osa massasta on hyväksynyt Isoveljen valheet, joita Puolue heihin alati iskostaa. Kukaan ei tiedä, onko mitään Isoveljeä todellisuudessa olemassakaan. Toisaalta kukaan ei uskalla edes kyseenalaistaa tämän olemassaoloa.

Kirjan päähenkilö Winston Smith asuu Oseaniassa. Hän on kykenemätön puristamaan itsestään esiin edes yhtä lapsuusmuistoa, jonka perusteella hän voisi vertailla, onko Lontoo ollut aina juuri sen näköinen, kuin mitä se on nyt. Hän ei muista, sillä hänen lapsuudestaan on jäljellä vain muutama ”kirkkaasti valaistu kohtaus, joista puuttuu tausta ja pääosin ymmärryskin”. Hänestä tuntuu kuin hän harhailisi ”ruohistossa merenpohjalla, eksyksissä hirviömäisessä maailmassa, jossa hän itse on hirviö”.  Menneisyys on kuollut ja tulevaisuutta on mahdoton kuvitella. Winston ei voi olla varma, että kukaan ihminen on hänen puolellaan. Aikakausi, jota hän elää, on tasapäisyyden, yksinäisyyden ja kaksoisajattelun aikakausi.

Winstonin elämässä ei ole mitään ulkoisia kiintopisteitä, joihin hän voisi takertua. Siksi hänen elämänsä on menettänyt terävyytensä. Hän muistaa vain isoja tapahtumia, joita todennäköisesti ei ole edes koskaan tapahtunutkaan. Hän muistaa yksityiskohtia tavoittamatta yleistunnelmaa. Joiltakin pitkiltä kausilta hän ei muista yhtään mitään. Hän muistaa kuitenkin joitain tarkkoja yksityiskohtia lapsuudestaan, sillä hänen muistinsa ei ole kokonaan Puolueen hallinnassa. Toisaalta hän ei ole varma siitä, muistaako hän asioita oikeasti, vai onko kyse vain ns. vikamuistoista.

Supervallat ovat olleet jo vuosikymmeniä jatkuvassa sodassa. Olennaista sodankäynnille on se, että kulloinkin kaksi suurvalloista on liittoutunut kolmatta vastaan. Sopivan tilaisuuden tullen vanhat liittoumat puretaan ja muodostetaan uusia. Tällöin luonnollisesti myös vihollinen vaihtuu.

Historia muutetaan jatkuvasti reaaliajassa vastaamaan nykyhetkeä. Kun kaikki kirjalliset todisteet poikkeavista asiantiloista muutetaan nykyhetken totuutta vastaavaksi, valhe siirtyy historiaan ja muuttuu totuudeksi. Puolueen iskulause kuuluukin: ”Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta: joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä”. Se, mikä on totta juuri nyt, on totta iankaikkisesta iankaikkiseen. Ainoa, mitä Puolueen pitää tehdä, on kerta toisensa jälkeen voittaa ihmisten muisti. Tätä kutsutaan todellisuudenhallinnaksi, jota niin sanotulla uudiskielellä kutsutaan kaksoisajatteluksi.

Mikään kolmesta suurvallasta ei edes tavoittele voittoa, sillä jokainen niistä tietää, että kaikilla on tarpeeksi ydinaseita sekä toisten että samalla myös itsensä hävittämiseksi. Modernin sodankäynnin tavoitteena on kuluttaa tuotantoa korottamatta samanaikaisesti yleistä elintasoa. Kyseessä on siis vain pelkkä poliittinen koneisto, josta ympärillä toimivat erilaiset pienemmät yhteiskunnalliset koneistot saavat elinvoimansa.

Supervaltojen rajojen sisällä, mutta ei koskaan kenenkään pysyvässä hallinnassa, on neliömäinen alue, jonka kulmat ovat Tangerissa, Brazzavillessä, Darwinissa ja Hongkongissa. Tällä alueella asuu viidennes maapallon väestöstä. Suurvallat käyvät jatkuvaa taistelua tämän tiheästi asutun neliön sekä pohjoiskalotin herruudesta. Näiden alueiden asukkaat ovat orjan asemassa, ja niin alueet kuin niiden asukkaatkin siirtyvät jatkuvasti valloittajalta toiselle. Suurvalloille ne ovat alati käynnissä olevassa sotilaallisessa varustelukilpailussa pelkkiä tuotannontekijöitä, samanlaisia kuten esimerkiksi hiili ja öljy. Varustelulla pyritään uusien alueiden valloitukseen, uuden työvoiman alistamiseen, uusien aseiden tuottamiseen, uusien alueiden valloitukseen ja niin edelleen. Hallitsijanvaihdos ei merkitse näille orjan asemaan alistetuille ihmisparoille muuta kuin sen, että heidän on tehtävä työtä uusille herroille, jotka kohtelevat heitä aivan samoin kuin vanhatkin herrat.

Muiden suurvaltojen kansalaisten, vierasmaalaisten, kanssa seurustelu on kielletty, sillä muutoin ihmiset saattaisivat nähdä, että vierasmaalaiset ovat samanlaisia olentoja kuin hekin, ja että heistä on kerrottu pääsääntöisesti valheita. Näin se sulkeutunut maailma, jossa ihmiset elävät, rikkoutuisi ja heidän kieroutuneen moraalinsa tukipylväät – pelko, viha ja omahyväisyys – saattaisivat sortua ja murentua.

Jatkuvasta sodasta johtuen eläminen on kärsimystä kaikille, paitsi Puolueen pienelle sisärenkaalle. Toiseksi alimman yhteiskuntaluokan, massan, perustarpeet täytetään juuri ja juuri (alimman yhteiskuntaluokan muodostavat orjat). Toisaalta massa ei muuta tarvitsekaan, sillä Puolue antaa sille kaiken, mikä on tarpeellista. Ylimääräistä rahaa massalla ei juurikaan käytössään ole, sillä Puolueen järjestämät ajanviettomahdollisuudet ja keräykset vievät suurimman osan tuloista.

Puolue ja sen jäsenet ovat monopoliteollisuuden ja keskitetyn hallinnon muokkaamia ja yhdistämiä. He ovat vallanhimoisia ja päättäväisiä nujertamaan vastavoimat. Nykytyranniaan verrattuna kaikki aiemmat tyrannivallat olivat laimeita ja ponnettomia. Aiemmat hallitsevat ryhmät olivat aina enemmän tai vähemmän liberaalien ajatusten vallassa, eivätkä välittäneet, vaikka joka puolella olikin porsaanreikiä, joita alamaiset käyttivät hyväkseen. Tärkeämpää oli se, mitä tehtiin julkisesti. Ihmisten ajatukset eivät vielä olleet kiinnostavia. Ja vaikka olisivat olleetkin, ei menneisyydessä millään hallituksella ollut edellytyksiä pitää kansalaisia jatkuvassa tarkkailussa. Kirjapainotaidon sekä radion ja television keksimisen jälkeen tilanne muuttui olennaisesti, ja nykyisin yleisen mielipiteen syntymiseen ja ihmisten ajatusten hallintaan on huomattavasti helpompi vaikuttaa. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa on mahdollista pakottaa kansalaiset niskuroimatta tottelemaan valtion tahtoa ja samalla valaa heidän mielipiteensä täysin samaan muottiin.

Puolueen mukaan ihminen on irrotettava menneisyydestä samalla lailla kuin hänet on irrotettava ulkomaailmastakin. Näin hänet voidaan saada uskomaan, että hänellä on paremmat oltavat kuin esi-isillään ja että aineellisen mukavuuden keskimääräistaso nousee koko ajan.

Puolueella on kaksi päätavoitetta: valloittaa koko maapallon pinta ja hävittää lopullisesti mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun. Näiden tavoitteiden esteenä on kaksi isoa ongelmaa: ensinnäkin, kuinka Puolue voi tietää vastoin ihmisen tahtoa, mitä tämä todellisuudessa ajattelee ja toisekseen, kuinka voisi muutamassa sekunnissa tappaa monta sataa miljoonaa ihmistä varoittamatta heitä etukäteen.

Mitä enemmän Puolueella on valtaa, sitä suvaitsemattomampi siitä tulee. Mitä heikompi oppositio on, sitä kireämpää on valtion sortohallinto.

 

Yhteiskuntaluokkien välinen taistelu

Puolueen mukaan maailmassa on jo kivikaudesta lähtien ollut kolmenlaisia ihmisiä: ylhäisiä, alhaisia ja ihmisiä niiden välissä. Näiden kolmen ryhmän päämäärät ovat Puolueen mukaan täysin yhteen sovittamattomat: yläluokan päämääränä on pysyä paikoillaan, keskiluokan päämääränä on päästä yläluokan paikalla ja mikäli massalla jokin päämäärä on, se on hävittää luokkaerot ja luoda yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Yleensä massalla ei kuitenkaan ole mitään päämääriä, vaan sen pysyväispiirteisiin kuuluu olla niin raadannan nujertamana, että se vain hyvin harvoin edes tiedostaa mitään arkisen elämänsä ulkopuolelta.

Puolue on tietoinen siitä, että yleinen varallisuuden kasvu romuttaa helposti sille elintärkeän hierarkkisen yhteiskunnan. Siksi sille on tärkeää selvä eriarvoisuus. Sellaisessa maailmassa, jossa kaikilla on lyhyt työpäivä ja riittävästi ruokaa, asunnossa kylpyhuone ja jääkaappi ja hallussaan auto, tämä tarvittava eriarvoisuus on kadonnut. Jos vauraus yleistyisi, se ei enää jakaisi ihmisiä.

On hyvinkin mahdollista kuvitella yhteiskunta, jossa rikkaus henkilökohtaisen omaisuuden ja ylellisyyden muodossa jakautuu tasaisesti, mutta valta on silti pienen ja etuoikeutetun joukon käsissä. Tällainen yhteiskunta ei kuitenkaan pysyisi kauan vakaana, sillä jos jokainen saisi nauttia vapaudesta ja turvallisuudesta, se ihmisten suuri massa, joka normaalisti on köyhyyden tyhmistämää, saisi tietoa ja oppisi itse ajattelemaan. Ennen pitkää se tajuaisi, ettei etuoikeutetulla vähemmistöllä, Puolueella, ole oikeasti mitään virkaa ja häivyttäisi sen.

Puolue siis tietää, että jyrkästi hierarkkinen yhteiskunta pysyy pystyssä vain köyhyyden ja tietämättömyyden varassa. On harkittua taktiikkaa pitää etuoikeutetukin ryhmät likimain puutteessa, sillä yleinen niukkuus lisää pienten erivapauksien arvoa ja samalla laajentaa eri väestöryhmien välistä kuilua. Tästä syystä myös sisäpiiriläisten elämän tulee olla synkkää ja vaivalloista, vaikka he saavatkin nauttia isoista, hyvin varustetuista huoneistoista, hyvästä kankaasta valmistetuista vaatteista, laadukkaammasta ruoasta, juomasta ja tupakasta sekä omasta autosta. Luokkaerot ovat siis sekä väistämättömiä että suotavia, eriarvoisuus on sivilisaation hinta.

Puolue tietää istuvansa turvallisesti vallassa, kunhan se vain ei kadota uskoa itseensä ja/tai kykyään hallita tehokkaasti. Jos näin käy, keskiluokka syöksee sen nopeasti vallasta. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että keskiluokka voittaa alaluokan puolelleen taistelemalla sen silmissä vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Se käyttää valtataistelussa sen tyyppisiä sanoja kuin vapaus, oikeudenmukaisuus ja veljeys. Heti valtaan päästyään keskiluokka kuitenkin työntää alaluokan takaisin vanhaan orjuuteen ja ryhtyy itse yläluokaksi luoden samanlaisen tyrannian, jonka se juuri äsken kumosi.

Tällöin uuden aristokratian muodostavat kuukausipalkkalaisesta keskiluokasta ja työväenluokan parempipalkkaisesta osasta lähtöisin olevat byrokraatit, tiedemiehet, teknikot, sosiologit, opettajat, ammattiyhdistystoimitsijat, PR-asiantuntijat, lehtiväki ja ammattipoliitikot. Vähitellen joko syrjäytetystä yläluokasta tai orjuutetusta alaluokasta erottautuu uusi keskiluokka ja taistelu alkaa taas alusta. Näistä kolmesta ryhmästä alaluokka on ainoa, joka ei edes tilapäisesti pysty koskaan saavuttamaan tavoitteitaan.

Ulkopuolinen ryhmä voisi siis suistaa Puolueen vallasta sillä edellytyksellä, että Puolue menettää oman itseluottamuksensa ja hallitsemishalunsa, päästää syntymään vahvan ja tyytymättömän keskiluokan sekä hallitsee niin tehottomasti, että keskiluokka saa massat nousemaan kapinaan. Massat eivät koskaan kapinoi omasta aloitteestaan eivätkä koskaan vain siitä syystä, että ne ovat alistettuja. Ne eivät edes tiedä olevansa sorrettuja ja alistettuja, jos niille ei vain suoda vertailumahdollisuuksia

Suurin todellinen vaara on se, että massasta erottuu uusi pätevien, vajaatyöllistettyjen, vallanhimoisten ihmisten ryhmä, ja samanaikaisesti vallanpitäjien omissa riveissä liberalismi ja skeptisyys saavat jalansijaa. Nämä syyt vaikuttavat harvemmin yksittäin, yleensä kaikki vaikuttavat samanaikaisesti vaihtelevissa määrin. Jos hallitseva luokka pystyy suojautumaan kaikilta näiltä riskeiltä, se pystyy pitämään vallan käsissään ikuisesti. Viimekädessä asian ratkaisee siis hallitsevan luokan oma asenne.

Puolueelta ei puutu mitään. Siihen kuuluva pieni ihmisjoukko elää ikuisessa yltäkylläisyydessä. Puolue luo itsestään kuvaa, että se on heikkojen ikuinen suojelija, eikä se pyri valtaan oman itsensä takia, vaan yksinomaan enemmistön parasta ajatellen. Todellisuudessa massaihmiset ovat sen mielestä heikkoja surkimuksia, jotka eivät kestä vapautta eivätkä uskalla katsoa totuutta silmiin. Siksi vahvempien, siis Puolueen, on hallittava ja järjestelmällisesti petettävä massaa. Jos massan pitää valita vapauden tai onnen väliltä, on Puolueen mukaan onni parempi vaihtoehto massalle.

Puolue jakautuu sisä- ja ulkopiiriin. Sisäpiriin muodostavat poliittisesti täysin puhdasoppiset yksilöt. Sisäpiirin vastakohdan muodostavat harhaoppiset, joita ovat siis kaikki muut paitsi sisäpiiriin kuuluvat. Myös Puolueen ulkopiiriin kuuluvat ovat harhaoppisia, vaikka saavatkin kuulua Puolueeseen. Jos sisäpiiriä kuvaillaan Puolueen aivoiksi, on ulkopiiri sen kädet.

Ulkopiiriläinen kuuluu Puolueeseen, mutta silti hänen käytettävissään olevat edut ovat yhteneväiset vain yhteiskunnan toiseksi alimpaan kastiin, Proleihin eli massaan kuuluvien etujen kanssa. Tästä huolimatta ulkopiiriläisten oletetaan olevan päteviä, ahkeria ja ahtaissa rajoissa jopa älykkäitä. Heidän on kuitenkin oltava ehdottomasti samalla hyväuskoisia ja tietämättömiä fanaatikkoja, joiden pääasialliset mielentilat ovat pelko, viha, liehakoivuus ja hillitön voitonriemu.

Proleja on selvä enemmistö, 85 % Oseanian väestöstä. Enemmistöasemastaan huolimatta he ovat vain hieman orjia etuoikeutetumpi yhteiskuntaluokka. Proletariaatit eivät käytännössä saa suorittaa Puoluetutkintoa. Heistä älykkäimmät ja lahjakkaimmat otetaan jo lapsuudessa Ajatuspoliisin vainon kohteiksi, ja heidät eliminoidaan ennen kuin heistä muodostuu tyytymättömyyspesäkkeitä. Tyhmimmät Prolet sopeutetaan vallitsevaan todellisuuteen. Sopeuttamisessa on kolme vaihetta: oppiminen, ymmärtäminen ja hyväksyminen. 

Vaikka proletariaatilla on määrällinen enemmistö, he eivät pysty kaatamaan Puoluetta, sillä he eivät voi lyöttäytyä yhteen, koska he eivät tunne toisiaan. Jos he tuntisivat toisensa ja ymmärtäisivät oman voimansa, he voisivat räjäyttää Puolueen kappaleiksi koska tahansa. Niin kauan kuin tämä totuus ei juolahda Prolen mieleen, ei Puolueella ole pelättävää. Siksi Prolen ajatusten täytteeksi tuotetaan kaikkea toisarvoista, jolloin heitä voidaan muutaman yksinkertaisen säännön avulla pitää aisoissa niin kuin eläimiä pidetään. Aisoissa pidetty Prole ei tule koskaan nousemaan taisteluun minkään tärkeän asian puolesta.

Raskas ruumiillinen työ, huolenpito kodista ja lapsista, pikkuriidat naapurien kanssa, elokuvat, jalkapallo, olut ja varsinkin rahapelit täyttävät Prolen henkisen horisontin. Lotto viikoittaisine jättivoittoinen on ainoa julkinen tapahtuma, johon Prolet todellisuudessa kiinnittävät huomiota. Se on samalla muutamalle miljoonalle Prolelle ainoa syy pysytellä hengissä. Se on heidän ilonsa, huumeensa ja henkinen virkistyksensä. Loton yhteydessä nekin, jotka hädin tuskin osaavat lukea tai kirjoittaa, pystyvät mitä monimutkaisimpiin laskutoimituksiin ja häkellyttäviin muistisuorituksiin.

Prole viihdyttää itseään katselemalla sotafilmejä. Erityisen hauskaa sen mielestä on seurata filmejä, joissa sotilaat helikopterista käsin tuhoavat pakoon yrittäviä pakolaisia. Katsojat nauravat elokuvissa täyttä kurkkua, kun veri punaa meren ja riekaleiksi ammutut ihmiset uppoavat. Varsinkin kohtaukset, joissa avuttomia naisia ja lapsia teurastetaan, saavat ihmiset innoissaan taputtamaan käsiään. Toinen yleinen huvittelumuoto on käydä seuraamassa julkisia teloituksia. Etenkin Puolueeseen kuuluvat lapset ovat tuohtuneita, jos eivät pääse katsomaan niitä. Myös sotavankien elävältä keittämistä ja hautaamista pidetään ansiokkaina ja normaaleina tekoina. Prole villiintyy helposti: kerran erästä vanhaa pariskuntaa epäiltiin vierasperäisiksi. Heidän talonsa tuikattiin tuleen, ja asukkaat paloivat kuoliaaksi.

Puolueen ei ole kuitenkaan vaikeaa pitää Prolea aisoissa. Riittää, kun Ajatuspoliisin agentit levittävät Prolen keskuuteen perättömiä huhuja, esimerkiksi sellaisia, että kansan riveihin soluttautuneet vakoilijat ohjaavat rakettipommeja radioaaltojen avulla kohteisiinsa. Oikeasti hallitus itse ampuu nämä raketit kohteisiinsa vain pelotellakseen ihmisiä ja pitääkseen nämä rautaisessa otteessaan.

Prolen mieliin ei taota puolueideologiaa, sillä ei ole suotavaa, että massalla olisi voimakkaita poliittisia tunteita. Ainoa, mitä massalta vaaditaan, on alkeellinen isänmaallisuus, johon voidaan vedota silloin, kun massa pitää saada sotaan kuolemaan, suostumaan työpäivän pidennykseen tai pienempiin korttiannoksiin.

Joskus Prole tulee tyytymättömäksi, mutta tämä tyytymättömyys ei johda mihinkään siitä yksinkertaisesta syystä, että siltä puuttuu kokonaisnäkemys ja se pystyy kohdistamaan tyytymättömyytensä vain pieniin yksittäisiin epäkohtiin. Suurimmat vääryydet jäävät massalta aina näkemättä.

Minkäänlainen fyysinen kapina tai kansannousu ei tule Prolen taholta olemaan pieninkään uhka, vaan Prole tulee oman onnensa nojassa vuosisata toisensa jälkeen raatamaan, jatkamaan sukuaan ja kuolemaan ilman kapinointihalua. Se ei myöskään koskaan tule ymmärtämään, että maailma olisi voinut olla myös hyvin toisenlainen kuin mitä se on nyt. Prolesta voisi tulla vaarallinen vain siinä tapauksessa, että massalle annettaisiin enemmän koulutusta ja tietoa.

On yhdentekevää, mitä massat ajattelevat tai eivät ajattele. Niille voidaan sallia älyllinen vapaus, koska niiltä puuttuu äly. Toisin asia on Puolueen jäsenen kohdalla: hänelle ei mitättömimmässäkään asiassa voida suvaita pienintäkään poikkeamaa hyväksytystä linjasta. Hänellä ei saa olla yksityisiä tunteita eikä katkoja innostuksessa. Hänen edellytetään elävän jatkuvan vihan vimmassa ulkopuolisia vihollisia ja omia pettureita kohtaan, riemuitsevan voitoista ja olevan nöyrä Puolueen vallan ja viisauden edessä. Kaikki pohdiskelut, jotka saattaisivat aiheuttaa epäluuloa tai kapinamieltä, pysäytetään heti alkuunsa jo lapsuudessa.

Prolen köyhän ja ankean elämänsä nostattama tyytymättömyys johdetaan harkitusti ulospäin ja puretaan esimerkiksi kahdenminuutinvihaan. Se on ohjattua, suunnitelmallista vihaa, joka valtaapitävien toimesta kohdistetaan mihin kohteeseen milloinkin. Kahdenminuutinvihan aikana ihmisen kiljuvat teleruutujen ohjauksessa raivoissaan solvauksia ja halveksuntaa, he hyppivät vimmoissaan paikoillaan tasajalkaa ja huutavat, minkä kurkustaan pystyvät peittääkseen teleruuduista kuuluvan ”raivostuttavan määkinän”. Kahdenminuutinvihan jälkeen ihmisten päänsä ovat täynnä valheita ja vihaa ja heidän sisimpänsä ovat pelkkää jäätä. Seuraavalla kerralla vihan kohde voi olla toinen, mutta väkijoukon raivo on yhtä voimakas. Toisinaan käy niin, että kahdenminuutinvihaa johtava Puolueen jäsen joutuu syystä tai toisesta vaihtamaan vihan kohdetta kesken lauseen, mutta sekin onnistuu heiltä, taukoa pitämättä ja jopa lauserakennetta rikkomatta.

Teleruutu on sekä vastaanotin että lähetin, joka kuulee jokaisen hiiskausta kovemman äännähdyksen. Niin kauan, kuin teleruutu on ihmisen näkökentässä, häntä ei pelkästään kuunnella vaan myös katsellaan. Teleruudun takana on korva, joka kuuntelee aina ja silmä, joka katselee aina. Ne eivät nukahda koskaan, vaan voivat vakoilla ihmistä yötä päivää. Teleruutua ei pysty huijaamaan mitenkään.

 

Puolueen valta

Puolueelle valta on yhtä kuin ihmisten hallintaa. Sekä ruumiiden, mutta erityisesti sielujen hallintaa, sillä todellisuus on olemassa vain ihmisen tajunnan kautta. Ihmisen ulkopuolella ei ole mitään. Valta on tuskan aiheuttamista, nöyryyttämistä ja sitä, että voi repiä ihmisen persoonallisuuden palasiksi ja sen jälkeen koota sen palasista uudelleen sellaiseksi kuin itse haluaa.

Historiaan unohtuneissa despoottivaltioissa käsky kuului: ”Sinun ei pidä”. Totalitaarisissa järjestelmissä se kuului: ”Sinun pitää”. Puolueen käsky on: ”Sinä olet”. Hallitseminen ja johtaminen tapahtuvat kolmen keskeisen teesin voimalla:

1. Sota on rauhaa

Vain käymällä jatkuvaa sotaa toisia suurvaltoja vastaan oseanialaiset voivat saavuttaa pysyvän rauhan.

2. Vapaus on orjuutta

Vapaana ihminen on yksin ja joutuu siksi aina tappiolle. Jos hän sen sijaan pystyy täydelliseen ja kokonaisvaltaiseen alistumiseen, hylkäämään oman identiteettinsä ja kykenee sulautumaan Puolueeseen niin, että hän on Puolue, silloin hän on kaikkivoipa ja kuolematon. Yksilöllä on valtaa siis vain siinä tapauksessa, että hän lakkaa olemasta yksilö. Koska vapaus on orjuutta, on orjuus vapautta.

3. Tietämättömyys on voimaa

Mikään ei periaatteessa ole laitonta, sillä lakeja ei ole. Toiset ajatukset ja teot ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että jos ne tulevat ilmi, niin jokseenkin varma seuraus on kuolemanrangaistus tai ainakin 25 vuotta pakkotyöleiriä. Siksi kukaan ei uskalla tehdä mitään oma-aloitteisesti.

Puolue pyrkii estämään ihmisiä luomasta toisiinsa luottamuksellisia tunnesiteitä. Ajatuspoliisin ansiosta ihmiset ovat tyhmistyneet ja heidän aivonsa ovat tyhjiä. Kaikki ajatukset heidän päässään ovat pelkkiä älyttömiä iskulauseita, eikä ole olemassa sellaista älyttömyyttä, jota he eivät nielaisisi, jos vain Puolue niin haluaa.

Nykyaikaiselle elämälle tyypillistä on voimattomuus, tyhjyys, harmaus ja yhdentekevyys. Ihmiset kituuttavat päivästä toiseen, viikosta viikkoon pitkittäen tulevaisuudetonta nykyhetkeä, josta ainoa pakotie on itsemurha. Elämä on taistelua pimeydessä, ikuisessa tietämättömyydessä. Ihmiset eivät tunne rakkautta toisiaan kohtaan. Kaikki uskomukset, tavat, mieltymykset, tunteet ja asenteet on tarkoitettu puoluemystiikan ylläpitämiseen sekä estämään vallitsevan nyky-yhteiskunnan todellisen luonteen paljastuminen.

 

Kaksoisajattelu

Oseaniassa on käytössä kaksoisajattelu. Se tarkoittaa sitä, että ihmisellä voi olla samanaikaisesti jostakin asiasta kaksi täysin ristiriitaista mielipidettä, mutta hän hyväksyy ne molemmat. Kaksoisajattelussa pitää samanaikaisesti tietää ja olla tietämättä, olla selvillä asioiden todellisesta tilasta ja ladella huolella sepitettyjä valheita, olla yhtä aikaa kahdella eri kannalla ja tietää koko ajan, että ne poissulkevat toisensa, mutta uskoa silti kumpaankin. Pitää käyttää logiikkaa logiikkaa vastaan, kieltää moraali ja vaatia sitä silti, uskoa demokratia mahdottomaksi, mutta pitää kuitenkin Puoluetta demokratian suojelijana. Pitää unohtaa kaikki, mikä on syytä unohtaa, mutta pitää myös pystyä tarvittaessa palauttamaan se takaisin mieleen siihen asti, kunnes se pitää taas unohtaa.

Kaksoisajattelu on todellisuudenhallintaa, jossa ihmisten muistot uudestaan ja uudestaan korvataan vastaamaan nykyhetken todellisuuskäsitystä. Kulloinenkin todellisuuskäsitys on aina peräisin Puolueelta ja Isoveljeltä.  

Mikä tärkeintä, kaksoisajattelua tulee pystyä soveltamaan myös itseensä: lietsoa itsessä tietoisesti tietämättömyyttä ja sitten taas tekeytyä tietämättömäksi juuri itse itselleen toteuttamastaan hypnoosista. Jo kaksoisajattelun käsitteen ymmärtämiseksi on pakko turvautua kaksoisajatteluun.

 

Uudiskieli  

Oseaniassa puhutaan ns. uudiskieltä. Uudiskieltä ei kehitetä ajattelumahdollisuuksien laajentamiseksi vaan niiden kaventamiseksi.

Uudiskielen tarkoituksena on sanahävitys, saada sanavarasto kutistumaan vuosi vuodelta. Tarkoituksena on samalla kutistaa ajatteluasteikkoa, jolloin ajatusrikosten tekeminen tulee käytännössä mahdottomaksi. Kun lopulta jokainen käsite voidaan ilmaista yhdellä ainoalla sanalla, jonka sisältö on määritetty tiukasti ja jonka kaikki sivumerkitykset on pyyhitty pois ja unohdettu, kielessä ei tule olemaan sanoja, joilla ajatusrikolliset voisivat ilmaista ajatuksiaan tai edes ajatella rikollisesti. Sanat vähenevät vuosi vuodelta ja tietoisuuden piiri kapenee kapenemistaan.

Uudiskieli perustuu osittain uusien sanojen keksimiseen, mutta pääosin se perustuu siihen, että epäsuotavia sanoja eliminoidaan ja jäljelle jääneistä sanoista poistetaan harhaoppiset merkitykset ja kaikki sivuvivahteet. Esimerkiksi sana ”vapaus” ei voi sisältää merkityksiä ”poliittisesti vapaa” tai ”älyllisesti vapaa”, sillä kyseisiä käsitteitä ei ole enää olemassa, joten niillä ei voi olla myöskään nimiäkään. Uudissanoja voidaan periaatteessa käyttää joko verbinä, substantiivina, adjektiivina tai adverbina riippuen siitä, mitä tarkoitusta sanan tulee palvella. Maailmasta ovat kadonneet sellaiset sanat kuin kunnia, oikeudenmukaisuus, moraali, demokratia, tiede ja uskonto. Ne ovat kadonneet siksi, että esimerkiksi kaikki käsitteisiin vapaus ja tasa-arvo liittyvät sanat mahtuivat yhteen sanaan: rikosajattelu.

Niin sanottu B-sanasto muodostuu sanoista, jotka on sorvattu tietoisesti poliittisiin tarkoituksiin: sanalla on sekä oma poliittinen sisältö että tietty asenne, joita pyritään tyrkyttämään sanan käyttäjälle. B-sanat ovat kaikki yhdyssanoja, jotka muodostuvat kahdesta tai useammasta sanasta tai sananosasta, jotka on liitetty toisiinsa helposti lausuttavaan muotoon, esimerkiksi hyvinajattelu, joka merkitsee puhdasoppisuutta, puhdasoppista ajattelua ja taipuu hyvinajateltu, hyvinajatteleva, hyvinajattelullisesti.

Mikään B-sanaston sana ei ole ideologisesti neutraali, vaan monet ovat kiertoilmauksia. Esimerkiksi sana riemuleiri tarkoittaa pakkotyöleiriä. Tai sana prolerehu tarkoittaa massoille tarjottavaa roskaviihdettä ja valeuutisaineistoa. Toiset sanat ovat ambivalentteja, ristiriitaisia, ja tarkoittavat ”hyvää” silloin, kun niitä sovelletaan Puolueeseen ja ”pahaa” silloin, kun niitä sovelletaan Puolueen vihollisiin.

B-sanastoon kuuluu myös lukematon määrä lyhenteitä. Lyhenteillä voidaan esimerkiksi järjestöjen nimen merkitystä kaventaa ja hienovaraisesti muuttaa, kun useimmat nimen ympärillä leijuvista assosiaatioista putoaa pois. Esimerkiksi sanat kommunistinen internationaali tuovat samanaikaisesti mieleen yleismaailmallisen veljeyden, punaliput ja Karl Marxin. Kun nimi lyhennetään muotoon Komintern, se viittaa vain tiettyyn tiiviiseen organisaatioon ja oppijärjestelmään. Siitä tulee iskusana, joka voidaan lausua melkein puolihuolimattomasti, ja se herättää vain hallittuja assosiaatioita. Mitä lyhyempiä sanoja, sitä vähemmän massalla on valinnanvaraa, ja sitä pienempi on houkutus ajattelemiseen.

Lyhennysten tarkoituksena on myös tuottaa lyhyt ja papattava puhuttu kieli, joka tunkeutuu helposti kuulijan tajuntaan. Papattava kieli helpottaa myös poliitikkojen puhetta, sillä he joutuvat usein tilanteeseen, jossa on vastattava ennen kuin ehtii ajatella. Lyhennetyn kielen avulla poliitikot pystyvät sylkemään oikean vastauksen, poliittisen tai eettisen arvion suustaan ilman, että he joutuivat lainkaan miettimään, mitä sanoisivat.

Uudiskielellä on lähes mahdoton esittää mitään kriittisiä mielipiteitä paitsi erittäin kehittymättömällä tasolla. Esimerkiksi Puoluetta ei voi väittää huonoksi järkisyillä perustellen, sillä siihen ei ole olemassa sanoja. Ihminen, joka on varttunut aikuiseksi vain kaksoiskieli ainoana kielenään, ei tiedä, että tasa-arvo on joskus tarkoittanut poliittista tasa-arvoa, tai että vapaa ihminen on ollut joskus myös henkisesti vapaa. Hän ei voi ymmärtää näiden käsitteiden sivumerkityksistä enempää kuin ihminen, joka ei ole kuullut shakista, ei voi ymmärtää sanojen ”kuningatar” ja ”torni” sivumerkityksiä.

 

Ajatusrikokset

Puolue ei tee eroa ajatuksen ja teon välillä. Tiettyjen asioiden pelkkä ajattelu on Oseaniassa rikollista, vaikkei ajatukseen liittyisikään minkäänlaista tekoa.

Ajatusrikos on perusrikos, jota ei voi salata. Se voi olla piilossa jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä jää aina kiinni. Ajatusrikos ei johda kuolemaan, ajatusrikos on kuolema. Jokainen ajatusrikokseen syyllistynyt tietää olevansa kuollut sillä hetkellä, kun hän päästää rikollisen ajatuksen mieleensä. Vaikka kerran hairahtanut ihminen kuinka täydellisesti antautuisi Puolueelle, ei häntä säästetä. Vaikka hän saisikin elää luonnollisen aikansa loppuun, hän ei silti pääse pakoon, vaan hän on Puolueen vanki lopun ikäänsä.

Ajatusrikoksiin ja kaksoisajatteluun liittyy olennaisesti käsite nimeltä rikosstoppi, jokaon ensimmäinen ja helpoin vaihe lapsiin iskostettavassa sisäisessä kurissa. Se on kyky vaistomaisesti pysähtyä kulloisenkin vaarallisen ajatuksen kynnyksellä. Se merkitsee sitä, että ihminen kieltäytyy ymmärtämästä analogioita. Hän ei myöskään suostu havaitsemaan loogisia virheitä, vaan ymmärtää tarkoituksella väärin yksinkertaisimmatkin perustelut, jos ne sotivat virallista totuutta vastaan ja hän kiukustuu tai kyllästyy jokaiseen ajatuskulkuun, joka lähtee kulkemaan harhaoppiseen suuntaan.

Käsitteenä rikosstoppi on mustavalkoinen: rikosstoppi on kyky uskoa tai oikeastaan paremminkin jopa tietää, että musta on valkoista, ja unohtaa mitään muuta koskaan uskoneensakaan, jos Puolue niin sanoo. Rikosstoppi edellyttää jatkuvaa menneisyyden muuttamista. Aivoissa pitää olla sokea piste vaarallisten ajatusten ilmaantumisen varalle, ja torjunnan tulee olla automaattista, vaistomaista. Rikosstoppi vaatii eräänlaista ajatusakrobatiaa: ensin pitää käyttää mitä hienoimpaa logiikkaa ja sen jälkeen hyväksyä sokeasti karkeimmatkin loogiset virheet, on alennettava ja typistettävä itsensä. Typeryys on yhtä välttämätöntä kuin äly.

Ajatusrikoksiin liittyy käsite haihduttaminen tai nollaaminen. Ajatusrikolliset pidätetään aina öisin. Useimmiten minkäänlaisia oikeudenkäyntejä ei käydä eikä pidätyksestä ilmoiteta kenellekään. Kun ihminen kerran joutuu Puolueen kanssa tekemisiin, on yksi ja sama, mitä hän tuntee tai ei tunne, mitä tekee tai jättää tekemättä. Eräänä päivänä hän vain yksinkertaisesti häviää, hänen nimensä poistetaan kirjoista, kaikki merkinnät hänen olemassaolostaan kielletään ja sen jälkeen hänet yksinkertaisesti vain unohdetaan. Näin hänet on haihdutettu, nollattu, poistettu päiviltä.

Totuusministeriön palveluksessa on ihmisiä, joiden ainoa tehtävä on etsiä lehdistä ja muista julkaisuista ihmisiä, jotka on haihdutettu. Koska näitä haihdutettuja ihmisiä, joita ennen varsinaista haihdutusta kutsutaan epähenkilöiksi, ei virallisesti koskaan ole ollut olemassakaan, on heidän nimensä poistettava julkaisuista. Erityisesti älykkäät ihmiset ovat vaarassa tulla haihdutetuiksi, sillä he näkevät asiat liian selvästi, he puhuvat liian suoraan ja sanovat sellaista, mikä olisi kannattanut jättää sanomatta ja he lukevat liikaa kirjoja. Tällaisista ihmisistä Puolue ei pidä.

 

Ajatuspoliisi

Ajatuspoliisi valvoo harhaoppisia kaikkialla. Sen tehtävänä on paljastaa toisinajattelijoita, jotka automaattisesti ovat myös vakoojia ja tihutyöläisiä, pettureita, salaliittolaisia ja valtion vihollisia. Oikeaoppisuus on sitä, ettei ajatella, oikeaoppisuus on tiedostamattomuutta. Pahinta harhaoppia on terve järki. Myös kaikki vanha ja kaikki kaunis ovat vähintäänkin epäilyttävää. Ihmistä, joka ei luonnostaan pysty ajattelemaan huonoa ajatusta, kutsutaan uudiskielessä hyvin ajattelevaksi.

Ajatuspoliisin pelossa ihmiset harjoittelevat tunteidensa peittämistä, ilmeiden hallintaa ja apinoivat vaistomaisesti toisiaan. Erityisesti julkisella paikalla tai teleruudun lähettyvillä on vaarallista päästää ajatuksensa harhailemaan. Vähäisinkin seikka saattaa paljastaa ajatusrikollisen: nykivä hermo, huomaamaton hätäännys kasvoilla, itsekseen jupiseminen tai ylipäätään mikä tahansa, mikä viittaa epätavalliseen. Epätavallinen on automaattisesti jotakin salattavaa. Ajatuspoliisin pelossa ihmiset ovat alistuneita, he eivät pane vastaan, eivätkä osallistu mihinkään.

Ajatuspoliisin agentit etsivät ja eliminoivat niitä harvoja yksilöitä, joista voisi aiheutua järjestelmälle vaaraa. Silloin tällöin joku saattaa puhua järjestäytymisestä aktiiviseen kapinaan Puoluetta vastaan, mutta kaikenlainen kapinointi Puoluetta vastaan johtaa vääjäämättä täydelliseen tuhoon.

Lapset toimivat Ajatuspoliisin tärkeinä apureina, sillä heidät on käännetty järjestelmällisesti vanhempiaan vastaan. Heidät on opetettu vakoilemaan vanhempiaan ja raportoimaan näiden hairahduksista. Lapset valvovat vanhempiaan ja etsivät vähäisimpiäkin oireita harhaoppisuudesta. On normaalia, että kaikki yli kolmekymmentävuotiaat pelkäävät omia lapsiaan. Lapset koulutetaan Puoluekurin täysin sisäistäneiksi hirviöiksi erilaisissa valtion järjestöissä, esimerkiksi lapsijärjestössä nimeltä ”Vakoojat”.

Lasten julmuus suunnataan ulospäin, ajatusrikollisiin ja vierasmaalaisiin. Ansioituneista lapsista käytetään arvonimeä lapsisankari. Perheestä on tosiasiallisesti tullut ajatuspoliisin yksi haara, joka ympäröi ihmisen yötä päivää hänelle tutuilla ja läheisillä ilmiantajilla (vrt. DDR).

Toisaalta Puolueeseen kuuluvat vanhemmat kokevat suurta onnistumisen riemua, kun heidän lapsensa kavaltavat heidät; ovathan he onnistuneet kasvatustehtävässään ja kasvattaneet sellaisia jälkeläisiä, kuin mitä Puolue haluaakin.

Puolueen tavoitteena on katkaista siteet lapsen ja hänen vanhempiensa väliltä. Myös aviopuolisoiden väliset siteet tulee tuhota. Näin omaan aviomieheen, vaimoon, lapseen tai ystävään ei voi enää luottaa. Tulevaisuudessa aviomiehiä, vaimoja, lapsia tai ystäviä ei olekaan. Lapset viedään synnytyksen yhteydessä äideiltään kuin munat kanalta. Kauniilla ja rumalla ei tule olemaan eroa. Ei tule olemaan taidetta, ei kirjallisuutta, ei tiedettä, ei uteliaisuutta, ei elämäniloa.

 

Neljä ministeriötä

Puolueen terrorin tärkeimmät työkalut ovat neljä Puolueen päämajassa, Voitontalossa, sijaitsevaa ministeriötä. Ne jakavat keskenään kaiken hallitusvallan. Nämä ministeriöt ovat: Totuusministeriö, Rakkauden ministeriö, Yltäkylläisyyden ministeriö ja Rauhan ministeriö.

Todellisuudessa Rauhaministeriö operoi sotakysymysten, Totuusministeriö valheiden, Rakkausministeriö kidutuksen ja Yltäkylläisyysministeriö nälän parissa. Yhteiskunnassa vallitseva mielentila onkin avoin mielettömyys, jonka tärkeimpiä tunnusmerkkejä ovat vastakohtien – tiedon ja tietämättömyyden, kyynisyyden ja fanaattisuuden – omituiset yhteenkytkennät. Virallinen ideologia vilisee ristiriitoja ilman mitään käytännön perusteita.

1. Totuusministeriö, uudiskielellä ”Tosimini”

Totuusministeriön tärkein tehtävä nimestään huolimatta on objektiivisen todellisuuden kieltäminen. Huhujen mukaan totuusministeriössä on 3000 huonetta maanpinnan yläpuolella ja saman verran lonkeroita maan sisässä.

Totuusministeriön alaa ovat uutiset, viihde, koulutus ja kaunotaiteet. Totuusministeriössä mm. korjataan historiaa vastaamaan nykyhetkeä, esimerkiksi aiemmin annetut tuotantoennusteet korjataan vastaamaan toteutuneita lukuja. Tämä edellyttää, että kaikki aikaisemmat julkaisut kerätään pois, ja niiden tilalle toimitetaan julkaisuja, joissa historia on muutettu. Useimmiten ennusteet yms. korjataan sellaiseksi, että toteutunut ylittää ne reippaasti. Todellisuudessa toteutuma on jäänyt ennustusteiden alapuolelle.

Totuusministeriön tehtäviin kuuluu myös korjailla järjestelmän kannalta paremmaksi ideologisesti vastenmielisiksi muuttuneiden runojen sisältöjä, jos näitä runoja ei syystä tai toisesta voi poistaa kokoomateoksista kokonaan. 

Puolueen mukaan Totuusministeriössä ei kuitenkaan väärennetä mitään. Väärentelyn sijaan puhutaan kömmähdyksistä, erehdyksistä, painovirheistä tai virheellisistä lainauksista, jotka on paikkansapitävyyden takia pakko korjata. Sisäpiiriin kuuluvat johtajat tekevät muutettujen sisältöjen tarkistukset ja tarkistuksen tarkistukset. Tämän jälkeen valittu valhe siirtyy ”pysyvästi” aikakirjoihin ja muuttuu totuudeksi siihen asti, kunnes sitä täytyy taas syystä tai toisesta korjata. Mekanismi on yksinkertainen: menneisyys pyyhitään pois, sitä ei ole olemassa eilispäivää pidemmälle, pyyhkiminen unohdetaan ja valhe muuttuu todeksi.

Useimmiten ihmiset uskovat valheen ja totuuden eron yksinkertaisesti siksi, että ero on heille jokseenkin yhdentekevä. Puolueen maailmankatsomus uppoaa parhaiten ihmisiin, jotka eivät pysty käsittämään sitä, vaan suostuvat hyväksymään mitä räikeimmätkin totuudenvääristelyt. He eivät ymmärrä, mitä heiltä todellisuudessa vaaditaan eivätkä he ole riittävän kiinnostuneita yleisistä asioista huomatakseen, mitä samalla hetkellä todella tapahtuu. Ymmärryksen puute on usein myös täysin tietoista, sillä sen avulla säilyttää mielenterveytensä. Ihmiset vain nielevät kaiken, ja se minkä he nielevät, ei voi vahingoittaa heitä.

Totuusministeriö on vastuussa roskalehtien syytämisestä kansalle. Nämä roskalehdet sisältävät lähinnä urheilua, rikosjuttuja ja horoskooppeja. Se tuottaa myös seksiä tihkuvia elokuvia, ja roskanovelleja. Eräs tärkeä totuusministeriön alaosasto on Pornos, jonka tehtävänä on tuottaa räävitöntä pornografiaa massan tarpeisiin. Kaikki elokuvat ja kirjalliset tuotokset koostuvat kuudesta perusjuonesta, joita hieman yhdistelemällä saadaan erilaisia lopputuloksia.

Totuusministeriö vastaa myös musiikin tuottamisesta. Musiikki on lähinnä kaameaa roskaa, tunteilevia lauluja ja renkutuksia, jotka on tarkoitettu massan tarpeisiin. Ne sävelletään mekaanisesti laitteella, joka muistuttaa kaleidoskooppia. Laulujen sanat syntyvät kokonaan ilman ihmisen myötävaikutusta värssytin -nimisellä laitteella. Olennaista on musiikin alkeellinen, hakkaava rytmi, jota ei voi oikeastaan sanoa musiikiksi, vaan se on lähempänä rummunjyskytystä.

Totuusministeriössä luodaan tarvittaessa myyttisiä henkilöitä, jotka palvelevat Puolueen ideologiaa. Nämä usein sankarilliset hahmot eivät ole koskaan eläneet nykyhetkeä, mutta he elävät menneisyydessä. Henkilö, jota vielä tunti sitten ei ollut olemassakaan, onkin kohta ollut joskus olemassa yhtä aidosti ja samoin perustein kuin esimerkiksi Kaarle Suuri ja Julius Caesar.

Lisäksi Totuusministeriö tuottaa Puolueintellektuellien käyttöön hienoja argumentteja, joita kukaan ei ymmärrä puhumattakaan, että niihin pystyisi vastaamaan. Näitä argumentteja käytetään mm. kuulusteluissa, joissa ajatusrikolliset tunnustavat olemattomia rikoksiaan. Suurin osa rikoksista on sellaisia, että niitä ei edes koskaan ole tehtykään. Vaikka syytetty olisikin oikeassa, hänet itsensäkin saadaan uskomaan, että hän on väärässä.

Kaikki ihmisille annettu tieto on Isoveljen asettamaa. Painettu teksti on väärennettyä, samoin kuvat. On kuitenkin huolehdittava, että valheet ovat aina ajan tasalla, ja ettei niitä vastaan ole todistusaineistoa. Näin kaikki tieto tulee jatkuvasti kirjoittaa uudelleen Puolueen ajatusten mukaisesti. Winston Smith on ammatiltaan yksi tuhansista "oikeinkirjoittajista". Hänen tehtävänään on muuttaa vanhentunut tieto ajankohtaiseksi ja uuskielelle. Näin koko historia on alati ”ajan tasalle päivitettyä”.

2. Rauhanministeriö, uudiskielellä ”Sopumini”

Huolehtii sodasta ja sen jatkuvuudesta.

3. Rakkausministeriö, uudiskielellä ”Lempimini”

Pitää yllä lakia ja järjestystä. Rakkausministeriön tärkein tarkoitus on selvittää kansalaisten salaisimmatkin ajatukset. Perusteellisen kidutuksen jälkeen uhrit ovat halukkaita kavaltamaan ja ilmiantamaan kenet tahansa Puolue vain heidän haluaa kavaltavan tai ilmiantavan.

Rauhanministeriön kellareissa ajatusrikollisia kuulustellaan ja pakotetaan tunnustamaan rikoksia, joita he eivät ole edes tehneet. Heitä huumataan, pidetään eristyksissä ja kidutetaan mitä hirvittävimmillä tavoilla, esimerkiksi aiheuttamalla kovaa fyysistä kipua. Henkisesti heitä kidutetaan pelottelemalla, uhkailemalla ja riistämällä heiltä mahdollisuus nukkumiseen. Tunnustus on muodollisuus, olennaista on kidutus. Pelätyin paikka rakkausministeriössä on ”huone 101”.

Myös teloitukset tapahtuvat rakkausministeriön kellareissa. Vaikkei uhria teloitettaisikaan, hänelle tehdään Rakkausministeriössä sellaisia asioita, joista hän ei koskaan toivu. Hänellä ei ole enää koskaan kykyjä normaaleihin inhimillisiin tunteisiin ja kaikki hänessä on kuollutta. Hän ei enää koskaan tunne rakkautta, ystävyyttä tai elämäniloa. Hän ei osaa enää nauraa, olla utelias, rohkea tai rehellinen. Rakkausministeriön kellareissa Puolue pusertaa hänet tyhjäksi ja hänestä tulee ontto. Lopuksi Puolue täyttää hänet itsellään.

Ennen kuin uhrit asetetaan julkisesti tuomiolle, Puolue tuhoaa harkitusti uhriensa ihmisarvon. Heitä näännytetään kiduttamalla ja eristämällä niin kauan, että he ovat enää pelkästään halveksittavia, kyyristeleviä surkimuksia, jotka tunnustavat sen, mitä heidän suuhunsa laitetaan. He solvaavat itseään, syyttelevät toisiaan, etsivät suojaa toistensa selän takaa ja inisevät armoa.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä kiduttajat eivät tyydy nurjaan tottelevaisuuteen tai edes alamaisimpaan kuuliaisuuteen, vaan he haluavat uhriensa antautuvan vapaasta tahdostaan, sillä he eivät halua marttyyreja. Siksi he eivät välttämättä tuhoa uhrejaan, vaan käännyttävät heidät: he valtaavat heidän mielensä ja tekevät heistä uusia ihmisiä. He polttavat heistä pois kaiken pahan ja turhan kuvittelun. Kiduttajat haluavat saada ihmisen haluamaan ja lausumaan ääneen, että tämä toivoisi kiduttamisen tapahtuvan jollekin toiselle, mieluiten jollekin uhrin läheiselle ihmiselle. Toisen kärsimyksistä viis, ihminen ajattelee vain itseään.

4. Yltäkylläisyysministeriö, uudiskielellä ”Riittomini”

Vastaa talousasioista. Yltäkylläisyysministeriö tuottaa satumaisia tilastoja: enemmän ruokaa, enemmän vaatteita, enemmän taloja, enemmän huonekaluja, enemmän kattiloita, enemmän polttoainetta, enemmän kirjoja jne. Todellisuudessa kaikesta on pulaa, ja kansan käytössä olevat annokset pienenevät pienenemistään. Ihmiset kuitenkin unohtavat nopeasti ja uskovat propagandan, ja mielenosoituksissa Isoveljeä suorastaan kiitellään siitä, että hän korottaa annoksia.

Ainoa, mikä todellisuudessa lisääntyy, ovat sairaudet, rikollisuus ja mielenvikaisuus. Teleruudut paukuttavat kuitenkin yötä päivää tilastoja, jotka todistavat, että ihmiset elävät pitempään, tekevät lyhyempää työpäivää, ovat kookkaampia, terveempiä, koulutetumpia, onnellisempia ja älykkäämpiä kuin aiemmin.

Yläkylläisyysministeriön iskulause on ”meidän uusi, onnellinen elämämme”.

 

Takaisin ajatusten hallintaan

Takaisin etusivulle